Stora Enson Oulun tehtaan muutoksilla voi olla vaikutuksia myös Veitsiluotoon

Muutoksen myötä Veitsiluodon tehdas joutuisi hankkimaan Oulusta tuodun sellun muualta. Myös Kemissä tehdyn paperin menekki voi hieman kasvaa.

Kemi
Paperirullia Stora Enson Veitsiluodon tehtaalla Kemissä.
Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Stora Enso Veitsiluodon käyttämästä sellusta 20-25 prosenttia on tullut Oulun tehtaalta, joten Oulun tehtaan muututtua kartonkitehtaaksi sellua täytyy hankkia Kemiin muualta.

– Stora Enso valmistaa sellua eri paikkakunnilla ja sitä on markkinoilla kyllä muutenkin saatavissa, sanoo Veitsiluodon tehtaan johtaja Juha Mäkimattila.

Hienopaperin valmistuksen loppuminen Oulusta voi myös hieman lisätä Kemissä valmistettavan paperin kysyntää.

– Oulun tehdas valmistaa päällystettyä hienopaperia ja meidän tuotteista ehkä lähimpänä on PK5:n valmistama puupitoinen päällystetty painopaperi. Asiakaskunta on osittain sama ja tuote on samankaltainen, joten Oulun pysähtyminen saattaa vaikuttaa tähän markkinaan ja tarjota jotain mahdollisuuksia PK5:lle Veitsiluodossa, Juha Mäkimattila arvioi.

Stora Enson suunnitelmien mukaan mahdolliset Oulun tehtaan muutokset toteutuisivat vuoden 2020 loppuun mennessä.