Svenska kulturfondenilta rahaa Hämeenlinnan ruotsinkielisille

Avustusta saavat Hämeenlinnan ruotsinkielinen vanhempainyhdistys sekä Musiikkia Linnassa -yhdistys.

suomenruotsalaiset
Päiväkotilapsia ulkona hoitajien kanssa
Hämeenlinnassa toimii ruotsinkielinen päiväkoti Jappebo. Hämeenlinnan ruotsinkielinen vanhempainyhdistys

Hämeenlinnan ruotsinkielinen toiminta on saanut ison avustuksen Svenska kulturfondenilta. Kaupungin ruotsinkielinen vanhempainyhdistys saa 25 000 euroa ruotsinkielisen peruskoulutuksen kehittämiseen Hämeenlinnassa.

– Avustus tuli meille yllätyksenä, koska lähetimme hakemuksen syksyllä kokeilumielessä. Iso potti on hieno asia, kertoo Tavastsvenska föräldraföreningen rf:n hallituksen jäsen Lena Helenius.

Tällä hetkellä Hämeenlinnassa on tarjolla ruotsinkielistä peruskoulua kuudenteen luokkaan asti. Ruotsinkielisen vanhempainyhdistyksen tavoitteena on saada Hämeenlinnaan yhtenäinen koulupolku päiväkodista yläasteen loppuun.

– Kulturfondenin rahalla voimme palkata työntekijän hoitamaan yhdistyksen asioita.

Hämeenlinnassa toimii ruotsinkielinen päiväkoti Jappebo, missä on noin 40 lasta. Peruskoulussa oppilaita on parisenkymmentä.

Kirkko-ooppera ruotsiksi

Lisäksi Musiikkia Linnassa -yhdistys saa Svenska kulturfondenilta 10 000 euroa ruotsinkielisen kirkko-oopperan esittämiseksi.

Yhdistys valmistelee ensi keväänä esitettävää kirkko-oopperaa yhdessä Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kanssa.

Kirkko-oopperan libretto on ruotsinkielinen, mutta se tekstitetään suomeksi yleisölle.