Porvoon piispanvaalin 1. kierros tänään – mukana Pietarsaaren kirkkoherra

Vaali voi ratketa jo 1. kierroksella, jos yksi ehdokas saa yli puolet äänistä.

Pietarsaari
Läheltä
Yle

Ruotsinkieliset ja kaksikieliset seurakunnat äänestävät tiistaina uudesta piispasta. Porvoon hiippakunnan piispanvaalin ensimmäinen kierros käydään päivällä.

Mukana on neljä ehdokasta, yksi heistä on Pietarsaaren ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra Bo-Göran Åstrand. Hän on toiminut kirkkoherran tehtävässään vuodesta 2007.

Piispanvaali voi ratketa jo ensimmäisellä kierroksella, jos yksi ehdokas saa yli puolet äänistä. Toinen kierros on huhtikuussa.

Porvoon hiippakuntaan kuuluvat Suomessa evankelisluterilaisen kirkon ruotsinkieliset seurakunnat ja seurakunnat, joissa ruotsi on enemmistökieli.

Nykyinen piispa Björn Vikström siirtyy syyskuussa Åbo Akademin teologisen etiikan ja uskonnonfilosofian opettajan tehtävään.