"Lähimmäiseni on sanonut häpeävänsä minua" – 4 tarinaa siitä, kuinka pakko-oireet hallitsevat elämää

Lievät pakko-oireet ovat yleisiä. HUS:in asiantuntijan mukaan pakko-oireisessa häiriössä asiat jäävät häiritsemään ja niitä on toistettava.

pakko-oireinen häiriö
Nainen hinkkaa käsiään saippualla puhtaaksi.
Pakkotoiminnot ovat luonteeltaan toistuvaa käytöstä, kuten käsien pesua. AOP

Kun Tuukka Hämäläinen, 32, käy vessassa, on hänen pakko pestä käsiään useita kertoja peräkkäin. Puhdistusrituaalit lievittävät ahdistusta.

– Pahimmillaan pesin käsiä 25 kertaa peräkkäin, mutta nykyään onneksi vähemmän. Puhdistan myös oven kahvoja tai mitä vaan, minkä pelkään tulleen likaiseksi. Siksi pesen myös paljon pyykkiä.

Hämäläinen sairastaa pakko-oireista häiriötä eli OCD:ta, joka voi vaikeimmillaan lamaannuttaa ihmisen toimintakyvyn (siirryt toiseen palveluun). Siihen kuuluu pakko-oireita, jotka jaetaan pakkoajatuksiin eli obsessioihin ja pakkotoimintoihin eli kompulsioihin.

– Aikatauluissa pysyminen voi olla vaikeaa, kun pitää tarkastella hellan levyjä tai käydä ylimääräisen kerran suihkussa. Itselläni menee eniten aikaa hygieniaan liittyviin pakkotoimintoihin.

Tuukka Hämäläinen
Tuukka Hämäläinen pelkäsi tulevansa likaiseksi esimerkiksi oven kahvoihin koskemisesta. Derrick Frilund / Yle

Mutta milloin tavasta tulee sairaus? Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) psykiatrian linjajohtaja Jan-Henry Stenberg kertoo, että on normaalia tarkistaa asia kerran. Pakko-oireisessa häiriössä asiat jäävät häiritsemään.

– Siihen tulee mukaan itsensä vakuuttaminen. Liikenneympyrässä on pakko kääntyä kotiin takaisin tarkistamaan. Pakon omaisuus, toistuvuus, elämän haittaavuus ja epäily kuuluvat sairauteen.

Tuukka Hämäläinen on kokemusasiantuntija ja vertaistukihenkilö Suomen Tourette ja OCD-yhdistyksessä. Jutussa kerrotaan hänen ja kolmen muun pakko-oireista häiriötä sairastavan tarina. Aiheen arkaluontoisuuden takia naiset esiintyvät nimettöminä. Jokaista on haastateltu puhelimessa.

Tuukka Hämäläinen, 32: Pelkään tulevani likaiseksi

Oireet alkoivat 17-vuotiaana. Aloin pestä käsiäni ylimääräisiä kertoja. Sitten tuli uusia oireita ja aloin kantaa käsidesiä mukanani. Pahimmillaan käytin sitä aina, kun vaikka koskin ovenkahvaan. Salailin pakkotoimintoja.

En mene esimerkiksi baareihin tai julkisiin kulkuneuvoihin, jos ne ovat liian likaisia. Voin mennä metrolla, mutten juuri koskaan istu siellä.

Minulla on myös pakkoajatuksia. Monet, joilla niitä on, pelkäävät tulevansa hulluiksi, mutta eivät kuitenkaan toteuta ajatuksia. Ne liittyvät aina pahimpiin pelkoihin. Minulla on itselläni pakkoajatuksia esimerkiksi kuolemasta, mutten ole tappamassa itseäni.

Tuukka Hämäläinen
Tuukka Hämäläinen puhuu avoimesti pakko-oireisesta häiriöstään. Derrick Frilund / Yle

Nyt olen terapiassa, missä tehdään altistus- ja mielikuvaharjoituksia. Altistus tarkoittaa, että menee pelottavaan tilanteeseen ja odottaa, että ahdistus laskee. Se voi olla alkuun sietämätöntä ja sitä tehdään usein porrastetusti. Esimerkiksi käsienpesujen määrää voi pudottaa ensin vain parilla kerralla. Menin myös ratikkaan yhdessä terapeutin kanssa tekemään altistuksia.

Minulla kesti tosi kauan, ennen kuin uskalsin puhua ongelmista muille kuin perheenjäsenille. Olen ammatiltani kirjailija ja freelance-toimittaja. Se on työtä, jota pystyy tekemään kotoa käsin joustavasti.

Terapia on auttanut ja olen varovaisen toiveikas. Minulla on hyviä ja huonoja kausia. Parin viime vuoden aikana olen pystynyt esimerkiksi matkustamaan yksin ja lentokoneella, mikä oli ennen tosi vaikeaa tai mahdotonta.

Miten pakko-oireisiin haetaan apua?

HUS:in Jan-Henry Stenbergin mukaan kannattaa ensin kääntyä perusterveydenhuollon puoleen. Ensin pakko-oireinen häiriö pitää diagnosoida. Nettiterapiasta ja kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta voi olla apua.

Peloille altistaminen voi lieventää pakko-oireita.

– Sovitaan, että nyt ei mennäkään pesemään käsiä, vaan siedätetään ahdistusta.

Oikea hoito vaatii, että terapeutti osaa hoitaa pakko-oireista häiriötä ja että yhteistyösuhde terapeutin kanssa tuntuu hyvältä.

Laura, 39: Pelkäsin saavani roskasta HIV-tartunnan

Minulla pakko-oireinen häiriö puhkesi täyteen kukkaansa lasten synnyttyä kolme vuotta sitten. Olin silloin järkyttävän uupunut. Kävelin ulkona koiran kanssa tuulessa ja silmääni meni roska. Toisella puolella tietä oli kaksi ihmistä ja pelkäsin, että päähäni tulee verta roskasta. Ahdistus oli järkyttävä.

Soitin siskolle ja varmistelin asiaa mieheltä. Aloin googlettamaan, voiko minulla olla HIV. Jauhoin ajatusta kolme kuukautta päässäni ja menin sitten HIV-testiin. Jos lapsilla oli kuumetta luulin, että heilläkin on HIV. Tulkitsin kaiken pelkoni kautta. Seuraavaksi pelkäsin, että olin astunut huumeruiskuun, vaikka niin ei käynyt.

Minulla pakko-oireinen häiriö liittyykin pelkoon sairastumisesta. Ahdistusta ei edes tajua aluksi, mutta sitten huomaan jääväni ajatuksiin kiinni ja yritän päästä ahdistuksesta pois.

Aina, kun tulee tunnekuohu, stressi tai suru, pakkoajatukset tulevat esiin voimakkaammin. Alkoholi on myös paha. Uskon, että minun pakko-oireisen häiriön taustalla on myös perusturvattomuus ja hylkäämiskokemukset lapsuudessa.

Sain diagnoosin vuonna 2017. Terapian myötä olen tajunnut, että ahdistus on siinä suuri ongelma. Se pakokauhu. Tietyllä tavalla tiedät, että pelko on ylimitoitettu, mutta järki sumenee. Terapian avulla olen oppinut sietämään negatiivisia tunteita ja ahdistuksen aiheuttamia fyysisiä tuntemuksia sortumatta jokainen kerta pakkotoimintoihin.

Olen hävennyt tätä asiaa, mutta viime aikoina olen kertonut asiasta ystävilleni. Ensi syksynä minun pitäisi palata takaisin töihin.

Nina, 42: Pelkään hyppääväni parvekkeelta

Ensimmäisen kerran pakko-oireita tuli 10-vuotiaana. Olin yksin syömässä ja vein lasin tiskipöydälle. Ajattelin, että lasi ei saa jäädä yksin, joten minun oli laitettava se kiinni toiseen lasiin.

Minulla on todettu pakkoajatuksia ja -toimintoja, mitkä ovat tosi ahdistavia. Arjessa ne näkyvät monin tavoin. Tarkastan hellat, kahvinkeittimet, hanat ja ovet tiettyinä lukuina aina, kun lähden kotoa tai menen toiseen huoneeseen. Pahimmillaan luuttuan lattiat kuusi kertaa päivässä. Pää on silloin kaaoksessa. Jos jätän siivoamatta, minusta tuntuu, etten pysty olemaan kotona.

Nainen laittaa kyniä tasaiseen riviin.
Pakko-oireiseen häiriöön kuuluu asioiden tarkistelu. AOP

Iltarutiineihini kuuluu jääkaapin kokeilu 4 kertaa. Sitten kokeilen kahvinkeitintä parilliset luvut. Kahvinkeittimen jälkeen katson hellan nappulat. Sitten keittiön hanan. Sitten siirryn makuuhuoneeseen ja tarkistan vielä kerran hanat.

Pyykinpesu on lähtenyt lapasesta. Vesimaksu on esimerkiksi nyt kuukaudessa 60 euroa ja vuoden tasausmaksu oli noin 300 euroa.

Minulla on myös pakkoajatuksia. Häiritsevin on se, että parvekkeelle mennessäni pelkään, että mitä jos hyppäänkin alas ilman, että olisi mitään itsetuhoisuutta. Se on vain pelottava ajatus.

Pakko-oireilla kontrolloin asioita. Vaadin itseltäni paljon. Kun kerron jollekin, hän voi olla, että "ei voi olla totta."

Minulla on pakko-oireisen häiriön lisäksi myös muun muassa epävakaa persoonallisuushäiriö ja toistuvia masennusjaksoja. Jään työkyvyttömyyseläkkeelle heinäkuussa.

Henna, 31: Pelkään, että koirani ja mieheni kuolevat

Minulla läheisen tapaturmainen kuolema käynnisti pakko-oireisen häiriön. Läheinen kaatui ja löi päänsä, jolloin ohjasin hänet nukkumaan. Vasta muutaman tunnin päästä tajusin herätellä häntä. Hän kuoli aivoverenvuotoon. Olin lapsuudesta asti pelännyt, että vanhemmilleni tapahtuu jotain. Sitten minulle rakas ihminen kuoli ja syytin siitä itseäni.

Minulla oli oireita jo lapsuudessa. Olin kiltti tyttö. Minulla oli esimerkiksi ajatus siitä, että minun on pakko räpsäyttää silmiäni, että isä ja äiti eivät kuolisi.

Vanhempani erosivat ja elämän varrella tapahtui traumaattisia asioita. Traumat käynnistivät ahdistuneisuushäiriön. Oireet räjähtivät käsiin viime keväänä. Koin elämässäni tuolloin paljon henkistä kuormitusta.

Nainen hellii koiraa.
Henna (nimi muutettu) pelkää, että hänen koiransa kuolee. KuvituskuvaAOP

Pelkoni kohdistuu koiraan ja mieheeni. Kotona tarkistan jatkuvasti roskia lattialta ja pesen käsiäni. Koskettuani esimerkiksi kahvin puruihin pelkään, että kahvin purut joutuisivat koirani turkkiin, koira kuolisi ja se olisi syyni. Se on ahdistavaa. Jos nukun miehen kanssa yöllä eri huoneissa ja rappukäytävästä kuuluu pieni kolaus, minun pitää heti rynnätä katsomaan, ettei hänelle satu mitään.

Kotoa lähtö on vaikeaa. Tarkastan sähkölaitteet ja sen, onko lattialle tippunut jotain.

Nyt olen ollut neljä kuukautta sairauslomalla ja palaan ensi kuussa töihin. Jouduin vaihtamaan alaa, koska pakko-oireinen häiriö on aiheuttanut hankaluuden päästä kotoa pois. Teenkin keikkatyötä, jossa työvuoron voi valita samalla aamulla, kun lähtee töihin.

Kun pakko-oireinen häiriö on pahasti päällä, se ottaa yliotteen. Mies tietää tästä ja se on aika rankkaa hänelle.

Naine ja mies halaavat
Hennan (nimi muutettu) parisuhde on kestänyt hyvin pakko-oireisesta häiriöstä huolimatta. Kuvituskuva. AOP

Lähimmille ystäville olen kertonut, mutten suvulle. Yksi lähimmäiseni on sanonut häpeävänsä minua ja ihmetellyt, miten annan tämän lamaannuttaa itseäni. Hän on kuitenkin alkanut ymmärtää.

Nämä ovat asioita, joista pitäisi puhua. Sairaus voi ilmetä hyvin eri tavoin eri ihmisillä. YouTubessa pyörii vitsivideo neurootikosta, joka tarkastelee asioita. Pakko-oireinen häiriö ei kuitenkaan välttämättä näy ulospäin.

Uskon, että tulen saamaan oireet hallintaan. Sairaus ei määrittele minua. Olen ollut kuukauden ryhmäterapiassa. Minulla on vahva usko tulevaan.

Aiheesta lisää:

“Saatanan paskaperse, tykkään sinusta” – 11-vuotias Eric puhuu kiinaa, tamilia ja arabiaa, mutta sai Touretten takia potkut päiväkodista

Perttu Häkkinen: Neuroottista elämää – Tourette, OCD ja moniäänisyys

Pakko-oireista kärsinyt Satu sai uuden elämän aivoleikkauksella – stimulaattorista apua sadoille potilaille

Tunteiden tiistai: Pakkoajatukset ja -toiminnot aiheuttavat merkittävää kärsimystä

Havaintoja ihmisestä: Huono häpeä estää, hyvä suojaa