Tutkimus: Vähälumiset talvet suosivat koivuja, mutta männyn taimet kärsivät

Lumettomuus ei vaikuttanut koivujen selviytymiseen, mutta ilman lumen suojaa mäntyjen taimet kärsivät pahoja vaurioita.

Oulu
männyn taimi
Tuomo Häkkinen

Ilmaston lämpeneminen voi haitata havupuiden taimien selviämistä Suomessa, kertoo Luonnonvarakeskuksen tuore tutkimus.

Tutkimuksessa verrattiin, miten mäntyjen ja hieskoivun taimet selviävät lumettomasta talvesta.

Lumettomuus ei vaikuttanut koivujen selviytymiseen, mutta ilman lumen suojaa mäntyjen taimet kärsivät pahoja vaurioita. Tutkijoiden mukaan tulokset viittaavat siihen, että muutokset lumipeitteessä voivat vaikuttaa puulajien väliseen kilpailuun Suomessa.

Tulevaisuuden talvista ennustetaan lämpimämpiä ja sateisempia kuin nykyisin, mikä voi johtaa ohuempiin lumipeitteisiin.

Luken mukaan ilmaston lämpenemisellä voikin olla sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia puustoon. Toisaalta lämpeneminen lisää puiden kasvua, mutta tuore tutkimus viittaa sen voivan aiheuttaa myös ongelmia puiden selviytymiselle.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Mitä sinä haluat tietää? Kysy, me selvitämme! (siirryt toiseen palveluun)