Postimiehen työhalut katosivat kun posti trimmasi toimintaansa

Kiukkuinen palaute tulee postinkantajalle.

postin toiminta
postinkantaja pitelee postinippua
Emmi Korhonen / Lehtikuva

Postin yt-neuvottelut Lapissa ovat loppusuoralla, mutta kokenutta postinkantajaa ei jaksa enää kiinnostaa.

– Se on ihan sama miten tässä käy, sanoo postinkantaja, joka haluaa kertoaa työstään nimettömänä. Työnilo ja ammattiylpeys ovat kadonneet, koska työtä ei voi miehen mukaan tehdä niin kuin se pitäisi tehdä. Niin että asiakkaat saavat postinsa ajoissa ja ehjänä perille.

Talvinen myräkkä tai polveen asti ulottuva loska voivat hänen mukaansa tarkoittaa, että jakelureitillä kuluu aikaa puolitoista tuntia kauemmin kuin kesäpäivänä. Jos työaika loppuu ennen kuin kannettava, on postinjakajasta kiinni jakaako hän reittinsä loppuun ylitöinä vai viekö jakamatta jääneen postin vasta seuraavana päivänä.

– Jaan oman reitin useimmiten loppuun ja ylitöitä tulee viikottain, mies kertoo. Hän arvelee, että työnantajaa ei kiinnosta, meneekö posti perille ajoissa mutta pitkän linjan postinkantajaa se kiinnostaa. Talvisaikaan tie postilaatikolle on pitänyt muutaman kerran raivata omalla lapiolla, koska asukkaat eivät ole lumitöiden vaivaa nähneet.

Postin lajittelukeskus.
Mikko Koski / Yle

Kirjeposti katoaa vauhdilla

Kun lehti ei tule ilmestymispäivänä tai kirje silloin kun sitä odottaa, palaute tulee postinkantajalle.

– Ikävä palaute on varmasti lisääntynyt kahden, kolmen viime vuoden aikana, sanoo Posti- ja logistiikka-alan unionin Lapin alueen pääluottamusmies Jyrki Sutinen.

Sutinen arvelee, että postiaan odottavat eivät tiedä, mihin laki postia velvoittaa ja mihin ei. Maaliskuun alussa posti ilmoitti, että tavallisen kirjeen perillemeno kestää enintään neljästä viiteen päivää aiemman kolmen sijaan. Postilaki sallii postimerkillisten kirjeiden entistä hitaamman kuljetuksen ja harvemman jakelun. Tiistaisin ei enää kirjeitä jaeta lainkaan.

Postitoimipiste
Kaisu Nevasalmi / Yle

Posti perustelee toimintaansa sillä, että kirjepostin määrä on pudonnut ja jakelukulut yhtä kirjettä kohden ovat aiempaa isommat. Arvioiden mukaan kirjeiden määrä tippuu vuoteen 2025 mennessä 75 - 90 prosenttia vuosituhannen vaihteen tasosta.

Posti on hakenut säästöjä toistuvissa yt-neuvotteluissa. Maaliskuussa Posti ilmoitti siirtävänsä työpaikkoja Suomesta Tallinnaan.

– Kilpailu on koventunut eikä posti ole enää se ainut toimija, joka postia jakaa. Meidän täytyy saada omaa prosessia joustavaksi ja jouheaksi, sanoo Postin Pohjois-Suomen aluepäällikkö Ari Korhonen. Postin kanssa kilpailee useita jakeluyhtiöitä.

Töitä viikko kerrallaan

Prosessien joustavuudesta Korhonen ja lappilainen postinkantaja ovat vahvasti eri mieltä. Postinkantaja pitää hankalana ja hitaana systeemiä, jossa postiautolla reittiään kiertävä postinjakaja poimii jaettavan postin kolmesta eri nipusta ennen kuin kurottaa sen postilaatikkoon. Yksi nipuista on koneen lajittelema ja toinen käsin lajiteltu. Kolmas on mainospostia.

– Olemme tutkineet, kuinka paljon kolmen kimpun jakelussa menee aikaa eikä se ole merkittävästi hitaampaa. Me toisaalta säästämme aikaa jakelua edeltävässä esityössä koneellisen lajittelun ansiosta. Tämä on tehokas toimintatapa, sanoo puolestaan aluepäällikkö Korhonen.

Työhönsä pettynyt postimies taas kokee, että toimintatapa on postinjakajan kannalta kaikkea muuta kuin tehokas, mutta jakajien mielipiteitä ei huomioida. Pääluottamusmies Jyrki Sutinen kertoo, että työ nykyisellään koettelee pitkään työssä olleita, joilla on "postilaisuus ja palvelukulttuuri verissä".

– He kokevat, että heiltä on viety mahdollisuudet tehdä työtä niin hyvin kuin haluaisivat, Sutinen sanoo. Hän kertoo, että yt-neuvottelut ovat Lapin osalta päättymässä joidenkin työntekijöiden osa-aikaistamiseen, mutta irtisanomisia ei tule.

Nimettömänä puhuva postimies ei jaksa enää tulevia miettiä.

– Pitkän tähtäimen suunnitelma on maanantaista perjantaihin, hän sanoo urasuunnitelmistaan Postilla.

Postin Pohjois-Suomen aluepäällikkö Ari Korhonen sanoo yleisestä työtyytyväisyydestä, että sitä seurataan ja se on "plussan puolella".

täsmennetty 3.4. klo 10.33: postilaki sallii entistä hitaamman jakelun nimenomaan postimerkillisten kirjeiden osalta