Ilmavoimat puolustaa kohun nostanutta Lemmenjokea: Alkoholia ohjeiden mukaan, diskopallot harjoitusväline ja paikka erityinen

Selvityksen mukaan harjoituspaikassa oli mahdollista ison joukon koulutus ja paikka nostatti maanpuolustustahtoa.

puolustusvoimat
Lapinmaja sijaitsee Lemmenjoen kansallispuiston välittömässä läheisyydessä.
Lapinmaja sijaitsee Lemmenjoen kansallispuiston välittömässä läheisyydessä.Simon Lane /AOP

Vapaaehtoisten harjoitusten pitämistä Lemmenjoella perustellaan paikan eksoottisuudella ja "henkisten voimavarojen voimaannuttamisella"

Ilmavoimien esikunta on antanut selvityksen kolmesta Lemmenjoella syksyllä 2017 järjestetystä vapaaehtoisesta harjoituksesta. Selvitys on tehty sitä pyytäneelle Puolustusvoimien Pääesikunnan oikeudelliselle osastolle. STT sai selvityspyynnön ja siihen laaditut vastaukset haltuunsa asiakirjapyynnön perusteella.

Kyse on esimerkiksi Karjalan lennoston vapaaehtoisesta harjoituksesta, joka toi aiemmin syytteet sotilasrikoksista kahdelle korkea-arvoiselle upseerille. Tarkasteltavana ovat myös Ilmasotakoulun yhteistoimintaharjoitus sekä Ilmavoimien valmiusrakentamisen harjoitus.

Selvityspyynnössä kysytään muun muassa, onko harjoituksissa huomioitu puolustusvoimien ohjeistukset esimerkiksi hankintojen ja tarjoilujen osalta. Kysymys liittyy siihen, että Ilmasotakoulun harjoitukseen hankittiin 800 eurolla ja Ilmavoimien harjoitukseen 620 eurolla alkoholia Puolustusvoimien varoilla. Karjalan lennoston harjoituksessa alkoholihankinnat jäivät noin 70 euroon.

Ilmasotakoulun selvityksen mukaan alkoholista aiheutuneet kulut jäivät alle 30 prosenttiin tarjoilujen kuluista, eli sallitusta maksimimäärästä.

– Alkoholitarjoiluissa on noudatettu kohtuutta ja lakia sekä Puolustusvoimien ohjeistusta, joka mahdollistaa tarjoilun VEH:ssä hallintoyksikön päällikön päätöksellä, kerrotaan selvityksessä kaikkien kolmen harjoituksen osalta.

Hieno kauppanimi

Ilmasotakoulun harjoitukseen hankittiin myös 120 eurolla diskopallo, valoketjuja, kohdelamppu sekä 36 kappaletta eli 900 euron edestä Lapinmajan historiikkeja.

– Harjoitukseen hankittuja diskopalloja ynnä muita somisteita käytettiin harjoituksessa. Hankitun materiaalin jatkokäyttö on suunniteltu Ilmavoimien Soittokunnan käyttöön esimerkiksi lastenkonserteissa ja alokkaiden tulojuhlissa sekä muissa Ilmavoimien soittokunnan Big band -tilaisuuksissa, selvityksessä todetaan.

Historiikit hankittiin osallistujille "tilaisuuden luonteen mukaisiin palkitsemisiin sekä muistolahjoiksi".

Karjalan lennoston vapaaehtoiseen harjoitukseen oli puolestaan hankittu t-paitoja ja deluxe-kuvakirjoja kuvapalveluita tarjoavalta Ifolorilta. T-paitojen kerrottiin "tukeneen ryhmäytymistä ja kilpailua, jossa harjoiteltiin sotilaan taitoja". 11 euron hintaiset t-paidat luovutettiin palkintona osallistujille.

Deluxe-kuvakirjojen hankkimista perustellaan niiden edullisuudella. Kuvakirjaan kerrotaan kootun järjestäjän puolesta otetut ja jakoon hyväksytyt valokuvat.

– Tuote on ainakin tällä hetkellä myyjän suosituin ja eniten myyty tuote. Hienolla kauppanimellä on oletettavasti haluttu luoda kauppatavaralle lisäarvoa kuluttajan silmissä, mikä näyttää kohusta päätellen onnistuneen.

Palkinto- ja lahjaesineiden kerrotaan kannustaneen mukana olleita ja luoneen tilaisuudelle hyvää ilmapiiriä.

Erämaan rauha

Selvityspyynnössä kysytään myös, mitä etua harjoituksen toteuttaminen Ilmavoimien Lapinmaja -säätiön kiinteistöllä Puolustusvoimien harjoitusalueen sijasta on tuonut. Selvityksen vastauksissa Inarin Lemmenjoella sijaitsevaa kiinteistöä ylistetään.

Esimerkiksi Ilmasotakoulun yhteistoimintaharjoituksen osalta kerrotaan, että harjoitukseen olisi vaikeampaa saada osallistujia, jos se järjestettäisiin muualla.

– Saadun palautteen perusteella yksi merkittävä syy tilaisuuteen osallistumiseen on Lemmenjoen paikka ja sen mahdollistama työkiireen tunnusta pääseminen erämaan rauhoittavaan ilmapiiriin.

Myös Ilmasotakoulun johtaja pitää pitopaikan merkitystä suurena. Johtajan käymien keskustelujen perusteella on oletettavaa, että tärkeitä sidosryhmäedustajia ei osallistuisi harjoitukseen yhtä paljon, jos harjoitus toteutettaisiin "ei niin eksoottisessa ja henkisiä voimavaroja voimaannuttavassa paikassa" kuin Lemmenjoki.

Kohottava ympäristö ja perinteet

Karjalan lennoston osalta kerrotaan muun muassa, että Lemmenjoella on mahdollista käsitellä turvaluokiteltua materiaalia, kouluttaa sotilaan taitoja, tarjota maanpuolustustahtoa kohottava ympäristö sekä vaalia perinteitä.

Harjoituksissa kerrotaan muun muassa annetun sotilaan perustaitoja ylläpitävää koulutusta, kohotetun maanpuolustustahtoa ja verkostoidutun.

Pääesikunta esitti selvityspyynnössään, että toimenpiteisiin Ilmavoimien esikunnan ja Ilmavoimien Lapinmaja -säätiön välisen yhteistoimintasopimuksen uudistamiseksi ryhdytään välittömästi. Sopimukseen liittyy Pääesikunnan alustavan arvion mukaan viranomaistoiminnan puolueettomuuden näkökulmasta välttämättömiä tarkastelutarpeita. Ilmavoimien esikunta toteaa selvityksessään, että sopimus arvioidaan uudelleen.

Valtakunnansyyttäjänvirasto on nostanut Lemmenjoen tapahtumien perusteella syytteet Karjalan lennoston ex-komentajaa Markus Päiviötä ja Ilmavoimien tuolloista komentajaa Sampo Eskelistä vastaan. Päiviön epäillään käyttäytyneen harjoituksessa epäasiallisesti ja Eskelisen epäillään viivytelleen Päiviön rikosepäilyn esitutkinnan aloittamista.

Eskelinen on virkasuhteensa loppuun asti lomalla ja jättää komentajan tehtävän maaliskuun lopulla. Uutena Ilmavoimien komentajana aloittaa huhtikuun alussa Pasi Jokinen.

21.03.2019 klo 19.43 Jutun varsinaista tekstiä korjattu siltä osin, että alkoholimenot harjoituksissa olivat alle 30 prosenttia tarjoilujen kuluista, ei aikaisemmin mainitusta harjoituksen kokonaiskuluista.

Lue myös:

Mitä tapahtui Lemmenjoella ja miten Puolustusvoimat toimi syytteisiin johtaneen harjoituksen jälkeen – Jussi Niinistö haluaa selvityksen