Jäitkö ilman lammaspaimenen pestiä? Pieni kemiläisyhdistys suunnittelee matkailupalvelua lampaiden valvomisesta

lammas
Miehiä vievät lampaita veneellä saareen.
Perämeren Ystävät ry:n työntekijät Jaakko Pörhö ja Marko Hituri vievät lampaita saareen kesällä 2018.Satu Peltonen/ Perämeren Ystävät ry

Suursuosion saavuttaneista lammaspaimenviikoista on alettu paketoida matkailutuotetta. Tähän on tartuttu esimerkiksi kemiläisessä yhdistyksessä, joka vie kesäisin satoja lampaita maisemanhoitotöihin Perämeren saariin.

Maisemanhoitoa ja luonnonsuojelua tekevän yhdistyksen tarkoituksena on, että jatkossa saarimatkalle pääsevät myös vapaaehtoiset, jotka toimivat lammaspaimenina maksua vastaan.

– Lammaspaimenille on tiedossa varmasti hienoja kokemuksia ja me saamme jonkun pitämään lampaita vähän silmällä, sillä ne tahtovat vähän villiintyä kesän aikana, kertoo Perämeren Ystävät ry:n puheenjohtaja Satu Peltonen.

Hänen mukaansa tarkoituksena on hyödyntää paimenviikkojen suosio ja yhdistyksen tarve lammasvahdeille eikä tahkota rahaa ihmisten kiinnostuksella.

Kaikki alkoi kolmesta lampaasta

Perämeren saarissa maisemanhoitoa ja luonnonsuojelua harjoittava yhdistys on vienyt vuodesta 2013 saakka lampaita saariin Kemin ja Tornion edustalla oleviin saariin. Toiminta lähti liikkeelle hyvin pienimuotoisena, sillä aluksi maisemanhoitotöihin lähti kolme lammasta.

– Tämä oli minun henkilökohtainen harrastus, joka lähti leviämään, kun mukaan tuli muita samanhenkisiä ihmisiä. Nykyään suurin osa lampaista tulee paikallisilta lampureilta ja vain pieni osa on yhdistyksen omia, Peltonen kuvailee.

Ensi kesän lammaspaimenviikkojen suunnittelu on vielä alkutekijöissään. Tässä vaiheessa tiedetään, että paimenten käyttöön tulee Kemin edustalla oleva Juurakon saari, josta yhdistys on ostanut maata Kemin kaupungilta.

Yhdistys aikoo rakentaa Juurakkoon mökin paimenia varten.

Eläimen turpa lähikuvassa.
Laura Valta / Yle

Haussa on kumppani matkailupalvelujen pyörittämiseen

Muut järjestelyt ovat pohdinnan alla, sillä Satu Peltosen mukaan maiseman- ja luonnonsuojeluun keskittynyt yhdistys ei välttämättä halua alkaa itse matkailutoimijaksi.

– Meidän pitää vähän miettiä, miten toiminta järjestetään. Koska emme ole matkailuun keskittynyt yhdistys, pitää miettiä tuleeko tähän joku toinen toimija, jolle tarjoamme tilat vai hoidammeko asiaa itse, pohtii Peltonen.

Lammaspaimenviikon hintaakaan yhdistyksessä ei ole vielä ehditty miettiä. Peltosen mukaan ajatuksena on toimia kuten Metsähallitus, joka käyttää lammaspaimenviikoista saadut varat kohteiden ylläpitoon ja luonnonhoidon kustannuksiin.

– Näkisin, että meille lammaspaimenviikoissa on kyse lähinnä kulujen kattamisesta, sanoo Peltonen.