Lääkärit ilman rajoja: Libyan pidätyskeskuksissa nähdään nälkää

Eurooppaan mieliviä siirtolaisia ja turvapaikanhakijoita on sullottu niin pieniin tiloihin, etteivät he voi istua tai maata.

Libya
Libya pidätyskeskus
Libyan pidätyskeskuksissa on myös lapsiaEPA

Libyan säilöönottokeskusten tilanne on lohduton. Esimerkiksi Sabaan pidätyskeskuksessa Tripolissa neljännes siirtolaisista on aliravittuja tai alipainoisia. Pahimillaan he joutuvat olemaan päiväkausia ilman ruokaa, kertoo Lääkärit ilman rajoja -järjestö.

Libyaan perustettiin säilöönottokeskuksia sen jälkeen kun yhä useammat alkoivat pyrkiä Libyan kautta Eurooppaan. Esimerkiksi Välimereltä pelastettuja siirtolaisia on viety takaisin Libyaan.

Lääkärit ilman rajoja kutsuu tuoreessa raportissaan Sabaan pidätyskeskuksen oloja epäinhimillisiksi. Ihmisiä on lukittu niin ahtaisiin huoneisiin, että heillä on ollut vain 0,7 neliömetriä liikkumatilaa henkilöä kohden.

Sabaassa pidettiin samassa huoneessa 31:tä ihmistä yli viikon ajan. He eivät pystyneet istumaan tai makaamaan. Vessoja ei ollut. Pidätyskeskuksessa on pidetty myös yli sataa lasta.

Lääkärit Ilman Rajoja vastustaa siirtolaisten mielivaltaisia pidätyksiä Libyassa. Järjestö tuomitsee EU:n jäsenmaiden politiikan, joka mahdollistaa ihmisten palauttamisen epäinhimillisiin, fyysiselle ja mielenterveydelle vaarallisiin oloihin.

Myös YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on vedonnut sen puolesta, ettei Libyaan enää tehtäisi palautuksia.

Lue myös:

Libyassa siirtolaiset viettävät jopa kuukausia varastoissa epäinhimillisissä oloissa – Rajavalvonta on siirtänyt ongelman mereltä maalle