Pienillä viljanjyvillä on kerrottavaa: Suomessa ryhdyttiin viljelemään maata jo viisi vuosituhatta sitten

Suomen vanhin viljanjyvä on ahvenanmaalaista ohraa. Tutkija arvelee, että heti ohran perässä tuli taito tehdä olutta.

arkeologia
Hiiltynyt ohranjyvä kolmelta sivulta kuvattuna
Jettbölen ohranjyvä edestä, takaa ja sivusta. Santeri Vanhanen

Käsitys kivikauden suomalaisten ruokavaliosta monipuolistuu tutkimus tutkimukselta. Ihmisten hengenpidin eivät olleetkaan vain hylkeet, niin kuin on pitkään ajateltu, vaan täällä pyydystettiin oletettua roimemmin kalaa, kertoi alkuvuonna julkaistu tutkimus.

Nyt ruokalistalle on tullut myös odottamattoman varhaista viljaa eli ohraa ja vehnää.

Kuoppakeraamisen kulttuurin harjoittajat eivät olleet enää pelkästään metsästäjä-keräilijöitä, vaan he osasivat myös jo viljellä maata, osoittaa Helsingin yliopiston arkeologinen tutkimus, jossa oli mukana myös ruotsalaisia kollegoja.

Vanhin Suomen alueelta löytynyt viljanjyvä on ohraa Ahvenanmaalta. Jyvällä on ikää viisi tuhatta vuotta, kertoo arkeologian tohtorikoulutettava Santeri Vanhanen.

Palanut todiste löytyi yli sata vuotta sitten

Viljanviljelyn alkua jäljittäessään Vanhanen päätyi Ahvenanmaan Jettböleen, jonka kuoppakeraamiselta asuinpaikalta on tehty paljon ja myös poikkeuksellisia löytöjä vuosituhansien takaisesta elämästä.

– Sieltä oli jo 1900-luvun alun varhaisissa kaivauksissa löytynyt jyvä. Se oli pienessä putkilossa. Se osoittautui tutkimuksissamme Suomen vanhimmaksi jyväksi, Vanhanen kertoo.

Jettbölen maaperän tekee arkeologisesti erityiseksi sen kalkki. Siksi siellä on säilynyt eloperäistä ainesta, jonka Suomen yleensä hapan maaperä armotta hävittää, ellei pinta ole palanut. Luurankolöytö on ainutlaatuinen.

Suomen vanhimmalle jyvälle oli kuitenkin onni päätyä nuotioon, sillä hiiltymättä jyvä ei välttämättä olisi osannut kertoa ikäänsä. Kasvinjäänteet eivät säily kalkkipitoisessa maassa paremmin kuin happamassa, ehkä jopa huonommin, Vanhanen kertoo.

Tutkimuksessa oli maanäytteitä myös muualta. Niistä löytyi hieman nuorempia jyviä. Radiohiiliajoitus pystyy määrittelemään tuhansia vuosia vanhan jyvän iän muutaman sadan vuoden tarkkuudella.

Mustavalkoinen kuva arkeologisesta alueesta, jonka keskellä on luuranko.
Eläessään tämäkin kuoppakeraamikko saattoi syödä viljaa. Björn Cederhvarf (1911) / Museovirasto / Musketti

Muuttajat loivat yhteisen kulttuurin

Santeri Vanhanen uskoo, että kuoppakeraaminen kulttuuri syntyi, kun kolme erilaista kulttuuria kohtasi nykyisen Tukholman seudulla, Mälarenin laaksossa.

– Suppilopikarikulttuuri levisi Keski-Euroopasta ja toi maanviljelyksen Etelä-Skandinaviaan. Pohjoisessa oli liuskekulttuureja, joilla ei ollut lainkaan keramiikkaa. Suomesta tai Baltiasta tuli kampakeraaminen kulttuuri, jolla oli eläinfiguureja eli selvästi uskomusmaailma, joka liittyi eläimiin.

Kaikki tutkijat eivät usko kuoppakeraamisen kulttuurin syntyneen näin, mutta Vanhasen mukaan perusteet ovat erittäin hyvät. Löydetyt esineet ovat hybridejä näistä kolmesta, hän perustelee.

Suppilopikarikeraamikot pystyivät varmasti tekemään leipää uusillakin asuinseuduillaan; heillähän oli mukanaan muun muassa jauhinkiviä, Vanhanen sanoo. Muuttoliike toi kokonaisen kulttuurisen paketin, josta ruoka oli tärkeä osa, hän lisää.

– Tietynlaiset saviastiatkin liittyvät tosi paljon siihen, mitä he söivät ja joivat.

Melkein suorakaiteen muotoinen jauhinkivi. Yksi pinta suora, kulunut ja kuoppainen, muut luonnon pyöristämiä.
Tämä Jettbölestä löydetty jauhinkivi on Kansallismuseon esihistoriallista esineistöä. Museovirasto / Musketti

Mikä juurrutti viljelyn koko uuteen kulttuuriin? Ehkä se pääteltiin hyväksi jutuksi, kun oli päästy maistamaan leipää tai olutta. Tai ehkä siitä tuli liimaa, joka sitoi porukkaa yhteen.

Vanhanen ja hänen kollegansa pitävät mahdollisena, että väestö jatkoi kasvien viljelyä, vaikka oli pääosin erikoistunut pyyntiin, koska viljelyllä oli yhteisölle sosiaalista merkitystä.

Viljelyn oppimiseen ei riittänyt ahaa-elämys

Ajatus hyvä, entä toteutus – kuinka viljelemistä oppivat ne, joille se oli aivan uutta?

– Aikaisemmin on puhuttu paljon, että maanviljelys olisi voinut levitä ideana. Joku kävi vaikka jossakin kylässä ja näki toisten viljelevän, vastaa Santeri Vanhanen.

Jyvän matka leiväksi vie kuitenkin niin paljon aikaa ja vaatii niin monenlaista työtä, että vaikea on kuvitella viljelyn omaksumisen siirtyneen ahaa-elämyksenä.

– Tanskalaistutkija Lasse Sørensen on tullut antropologisten tutkimusten perusteella siihen tulokseen, että viljelyn oppiminen vaatii tiivistä kanssakäymistä. Arkeologinen esineistö kertoo, että Mälarenin laaksossa oli sellaista, Vanhanen sanoo.

Tuttua vehnää vielä 1800-luvulla

Pelkkien jyvien perusteella on vaikea sanoa, millaista vehnää ensimmäisissä pellontapaisissa kasvoi, mutta Vanhanen arvioi, että se oli todennäköisesti pölkkyvehnää.

Se on jyviltään pientä ja tähkältään lyhyttä vehnää, jonka satoisa pitkätähkäinen vehnä syrjäytti Suomen pelloilta 1800-luvulla.

Halla on tullut pohjoisen maanviljelijöille tutuksi, mutta esihistoriallisena aikana ilmasto oli ensimmäisten viljelijöiden puolella. Muun muassa vesipähkinöiden kuoret kertovat ilmaston olleen nykyistä lämpimämpi.

– Keskilämpötila oli korkein noin vuonna 4000 ennen ajanlaskun alkua ja alkoi sitten hiljalleen laskea. Kesälämpötilat olivat noin asteen korkeampia kuin nykyään.

Keskilämpötilan erona aste on olennainen, etenkin osuessaan juuri kasvukaudelle.

Santeri Vanhanen työpöydän ääressä siivilöimässä maanäytettä.
Santeri VanhanenMarko Marila

Maanviljelys keksittiin viljavaksi tai hedelmälliseksi puolikuuksi nimitetyllä alueella Lähi-idässä noin 11 000 vuotta sitten. Eurooppaan taito lähti levittäytymään muuttajien mukana Anatoliasta, nykyisestä Turkista.

Keski-Eurooppaan maanviljelys ylsi noin 7 500 vuotta sitten, mutta sinne se sitten jäikin melko pitkäksi aikaa ennen kuin levisi Tanskaan ja Etelä-Ruotsiin, Santeri Vanhanen kertoo.

Ruotsin varhaisimmat viljanjyvälöydöt ovat hieman vajaan kuuden vuosituhannen ikäisiä ja Ahvenanmaan nyt siis viiden tuhannen vuoden takaa.

Metsästys ja kalastus säilyivät tärkeinä

Manner-Suomen viljanjyvälöydöt ovat vanhimmillaankin vasta pronssikauden alkupuolelta. Ajanlaskumme alkuun oli tuhat tai puolitoista tuhatta vuotta. Nuo löydöt eivät kuitenkaan ole koko totuus Manner-Suomen maanviljelyksestä.

– On joitakin varhaisempiankin todisteita. Joitakin yksittäisiä siitepölylöytöjä. Muutama vuosi sitten löytyi maidon jäänteitä nuorakeraamisen kulttuurin astioista, eli silloin on ollut ainakin kotieläimiä, Santeri Vanhanen kertoo.

Keski-Euroopasta on toisaalta todisteita, joiden perusteella viljanviljely väheni nuorakeraamisella ajalla. Virostakaan ei ole löytynyt kuin yksi viljanjyvä.

Suomeen nuorakeraaminen kulttuuri levisi noin vuonna 2800 eaa. Se on huonosti tunnettua aikaa, mutta silloin on ehkä voinut tulla Suomeen maanviljelyä, Vanhanen puntaroi. Vakiintumisen hän uskoo kuitenkin tapahtuneen vasta pronssikaudella tai kenties vähän aiemmin.

– Pyynti on kuitenkin ollut tosi tärkeää tosi pitkään. Vielä 1900-luvullakin pyynti oli Sisä-Suomessa todella merkittävää, Vanhanen sanoo.

Kaksi pölkkyvehnän tähkää.
Kun pölkkyvehnä oli vielä suomalaisille viljelijöille tuttua, jotkut kutsuivat sitä lesipäävehnäksi, toiset pyylyvehnäksi. CC BY-SA 3.0

Uusia menetelmiä, uutta tietoa

Ruokaa varten on tarvittu astioita, ja tutkimusmenetelmien kehittyminen auttaa etsimään ruoan jälkiä saviastioiden kappaleista. Eläimistä jää rasva-aineita, mutta jää niitä viljastakin.

– Lipidianalyysiä voisi käyttää. Menetelmät ovat kyllä tällä hetkellä tarkempia eläinrasvojen erottelemiseksi, mutta käsittääkseni niitä kehitetään niin, että niillä voisi tulevaisuudessa havaita myös kasvilajeja, Vanhanen sanoo.

Ja jos astioista löytyy ruoan palaneita karstoja, niitä voisi tutkia mikroskoopilla, hän lisää.

Suomen vanhin viljanjyvä on siis ohraa. Se vie väistämättä ajatukset olueen. Kuoppakeraamisen kulttuurin oluenpanosta ei ole todisteita – toistaiseksi. Sen selvittämiseksi olisi muutamia menetelmiä, Vanhanen kertoo.

– Jos ohranjyvät ovat itäneet, siitä jää selvä merkki jyvään. Sirkkalehti jättää painanteen. Jos sellaisia löytyy paljon, se on hyvä merkki mallastamisesta.

Alkoholin jäljille voidaan päästä myös kemiallisella menetelmällä, joka saattaa paljastaa käymistuotteen keramiikka-astiasta.

– Yksi keino on myös etsiä karstoista siitepölyä. Jos on tehty esimerkiksi simaa, niin silloin löytyy paljon erilaisia kukkakasvien siitepölyjä ja voidaan ajatella, että on käytetty hunajaa.

Kahtia katkennus pieni savipatsas
Kuoppakeraamikon näköispatsas?Jettbölestä löytynyt savi-idoli Kansallismuseon kokoelmasta. Museovirasto / Musketti

Kysymykseen, missä vaiheessa ensimmäiset oluet on Suomessa kumottu, Vanhanen voi vastata vain arvaamalla.

– Luulen, että heti, kun viljaa on ollut käytettävissä. Mutta miten näitä voi tieteellisesti todistaa, niin se on tietysti eri asia.

Hän muistuttaa, että alkoholia syntyy käyttämällä myös luonnonkasveista.

Entä leipää? Päästiinkö sitä syömään vasta, kun oli ohraa ja vehnää, vai olisiko luonnonkasveista voinut tehdä leipäjauhoja?

Vanhanen kertoo pohtineensa sitä ja saaneensa vastauksen, että se olisi vaatinut ainakin jonkinlaisia isoja heinäkasveja, jotta leipä olisi pysynyt kasassa. Heinäkasvejahan ohra ja vehnäkin ovat.

Kun viljaa sitten oli käytössä, sen merkit ovat tutkijoille selvät, Santeri Vanhanen kertoo.

– Jos on paikka, jossa on viljelty, niin kyllä niitä jyviä löytyy. He tekivät eri paikoissa samanlaisia asioita, joten niistä jäivät samanlaiset jäljet. Jyviä löytyy hyvin usein samoista paikoista ja aika usein saman verrankin.

Englanninkielinen tutkimus on luettavissa Nature Scientific Reports (siirryt toiseen palveluun) -lehdestä.