Sipilä ehdotti nuorille 10 miljoonan puun istuttamista ensi kesänä hiilinielujen kasvattamiseksi – Onko ehdotuksessa mitään järkeä?

"Kuulostaa populismilta", sanoo metsänhoidon professori.

eduskuntavaalit
Juha Sipilä puoluejohtajien vaalitentissä Yle 20.03.2019

Istutetaan ensi kesänä kymmenen miljoonaa puuta lisää ja otetaan nuoret mukaan. Näin ehdotti keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä eilisessä Ylen vaalitentissä.

Voit katsoa kohdan, jossa Sipilä puhuu ilmastonmuutoksesta, klikkaamalla ylläolevaa kuvaa.

Metsien istutuksella kasvatettaisiin hiilinieluja, joka on välttämätöntä ilmastonmuutoksen ehkäisemisessä. Sipilä heitti keskustan ehdotuksen, kun häntä tentattiin muun muassa hallituksen tavoitteesta lisätä metsien hakkuita 80 miljoonaan kuutioon. Se ei tue tavoitetta lisätä hiilinieluja.

Aikaskaala ja mittakaava ovat hieman hankalia

Markku Kanninen , professori

Ilmastopaneelin jäsen, Helsingin yliopiston trooppisen metsänhoidon professori Markku Kanninen on Sipilän ehdotuksesta huvittunut.

– Se kuulosti lähinnä populismilta. Onhan siinä oikeakin ajatus takana: hiilinieluja pitää kasvattaa ja on toki hienoa, jos nuoretkin saataisiin mukaan. Aikaskaala ja mittakaava ovat kuitenkin hieman hankalia, Kanninen naurahtaa.

Suomessa puut kasvavat hitaasti, joten ensi kesänä istutettavien puiden hiilinieluvaikutus näkyisi vasta 30-50 vuoden kuluttua.

Kanninen muistuttaa, että puolentoista asteen ilmastotavoite vaatii isoja muutoksia jo seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana.

Nuoret ovat vaatineet esimerkiksi ilmastomarsseillaan päättäjiltä tekoja nyt. Esimerkiksi metsänhakkuiden lisäämisen aiheuttamaa vajetta ei siis istutuksilla nuortenkaan tekemänä korvata.

Markku Kanninen
Professori Markku Kanninen sanoo, ettei kymmenen miljoonaa puuta lisää ole kovin kummoinen määrä. Jyrki Ojala / Yle

Sipilän ehdottaman kesäurakan taimimäärä – 10 miljoonaa puuta – kuulostaa sekin Kannisesta kovin pieneltä. Suomessa istutetaan jo nyt vuosittain yli 100 miljoonaa puuta.

– Se ei radikaalisti muuttaisi normaalia käytäntöä. Kymmenen miljoonan puun istuttaminen ei merkittävästi lisää metsänviljelyn pinta-aloja.

Sinänsä metsien istuttamisella on maailmanlaajuisestikin merkitystä tulevaisuuden kannalta. Hiilineutraaliuden saavuttaminen globaalisti vuoden 2050 tienoilla vaatii, että taimia istutetaan sinne, missä metsää on hävitetty.

Kanninen sanoo, että varmasti Suomessakin on isoja pinta-aloja esimerkiksi maataloudesta poistuvaa maata, jonne metsiä voitaisiin istuttaa.

Uuden taimikon istutusta.
Metsähallitus palkkaa tänäkin kesänä pari sataa nuorta metsän istutuksiin. Keijo Kallunki / Metsähallitus

Pohjoisen nuoret eivät tyrmää Sipilän ehdotusta

Pääministeri Sipilän ehdotus 10 miljoonan puun istuttamisesta voi kaupunkilaisesta kuulostaa yllättävältä, mutta maaseudulla metsänistutus on nuorille arkea ja hyvä kesätienesti.

Muhoslainen Santeri Rimpeläinen on ollut kaverinsa kanssa kuusen ja männyn taimia istuttamassa useana kesänä. 17-vuotias Rimpiläinen pitääkin Sipilän ideaa hyvänä.

Ilmastoasiaan hänellä ei ole sanottavaa, mutta taimien istuttamista ja metsässä liikkumista hän voi suositella kaikille nuorille.

Samoilla linjoilla on rovaniemeläinen Juri Kuisma, hänen mielestään pääministerin ehdotus on kannatettava, jos se tuo lisää töitä nuorille. Ylioppilaskirjoitusten parissa ahertava Kuisma aikoo hakea jo kolmatta kertaa kesätöihin Metsähallitukselle.

Kuisma ja Rimpeläinen kiittelevät myös ansioita. Parhaimpina päivinä ehtii istuttaa tuhansia taimia ja tulot voivat nousta jopa pariin sataan euroon.

– Istutus on mukavaa, siinä saa tehdä omaan tahtiin, saa olla ulkona ja on hienot vaara-maisemat, luettelee 18-vuotias Kuisma työn etuja.

Jännitystäkin on, Kuisma on pari kertaa törmännyt kyykäärmeeseen.

Satoja nuoria istuttamassa

Satoja nuoria on joka kesä istuttamassa metsää niin yksityisten kuin Metsähallituksen metsissä. Metsähallitus istuttaa 20–30 miljoonaa tainta vuosittain ja työllistää tänä vuonna noin 200 nuorta etenkin pohjoisessa.

Myös 4H-järjestön nuorten työllistämishankkeissa istutetaan metsää ja hoidetaan taimikkoa. Esimerkiksi järjestön metsätyökurssille Kempeleessä osallistui hiljattain 24 nuorta.

— Nuoret ovat innostuneita, eikä heitä pienet säänvaihtelut haittaa, kertoo projektipäällikkö Riikka Heikkilä 4H-järjestöstä.

Metsänistutus on urakkatyötä. Heikkilän mukaan palkkaa maksetaan 15–20 senttiä taimelta. Kokemus kartuttaa tilipussia.

Jutusta voi keskustella tänään keskiviikkona klo 22:een.