Esperin hoivakodilla on ongelmia tiedonkulussa ja työntekijöiden saamisessa Punkalaitumella

Aluehallintovirasto odottaa Esperi Carelta selvitystä puutteiden korjaamisesta huhtikuun puoleenväliin mennessä.

vanhustenhoito
Vanhus rollaattori vanhustenhoito
Jani Aarnio / Yle

Punkalaitumella sijaitseva ikäihmisten hoivakoti ei ota enää lisää asukkaita ennen havaittujen puutteiden korjaamista. Esperin hoivakodissa on ollut ongelmia muun muassa tiedonkulussa ja työntekijöiden saamisessa.

Hoivan järjestämisestä vastaava Sastamala on asettanut hoivakotiin oman valvojan. Asiasta kertoi ensiksi Punkalaitumen Sanomat.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Riitta Heinonen sanoo, että nykyisten asukkaiden hoiva on turvattu.

– Aina kun on selvityksen alla olevia asioita, ensimmäinen luonnollinen toimintaohje on se, että uusia asiakkaita ei oteta ennen kuin selvitykset on tehty. Näin varmistetaan hoitokodissa asuvien asiakkaiden hoito ja hoiva, Heinonen sanoo.

Heinosen mukaan lupaviranomainen, kunta ja palveluntuottaja tekevät tiivistä yhteistyötä ja tieto tilanteesta kulkee hyvin.

Lupaviranomainen antaa toimenpiteille määräajan ja varmistaa omalla päätöksellään, että asiat ovat kunnossa.

Tällä hetkellä hoivakodissa on 45 vanhusta. Samassa yhteydessä toimii neljän asiakkaan kehitysvammaisten ryhmäkoti.

Aluehallintovirasto odottaa Esperiltä selvitystä huhtikuun puoleenväliin mennessä. Hoivakoti siirtyi Esperille joulukuun alussa Med Groupilta.