Komissaari Jyrki Katainen sanoo, että Britannialla on nyt 4 vaihtoehtoa: "Oikeastaan mikään vaihtoehto ei näytä todennäköiseltä"

Euroopan unioni suostui antamaan brexitille lisäaikaa. Lykkäys on kaksi viikkoa tai vajaat pari kuukautta.

Brexit
Jyrki Katainen
Jyrki KatainenOlivier Hoslet / EPA

Euroopan unionin komissaari Jyrki Katainen (kok.) sanoo, että Britannialla on nyt periaatteessa neljä vaihtoehtoa edetä. Mikään niistä ei ole maan kannalta kamalan houkutteleva.

– Oikeastaan mikään vaihtoehto ei näytä todennäköiseltä, Katainen sanoo.

Komission varapuheenjohtaja Katainen puhui perjantaina aamulla Radio Suomen Tampereen radiolähetyksessä.

Yli puolen yön Suomen aikaa venyneissä neuvotteluissa päätettiin lopulta antaa Britannian EU-erolle lisää aikaa toukokuun 22. päivään saakka. Ehtona on, että brittiparlamentti hyväksyy EU-erosopimuksen ensi viikolla.

Jos käy niin, ettei brexit-sopimus saa brittiparlamentin hyväksyntää myöskään ensi viikolla, saa Britannia lisäaikaa huhtikuun 12. päivään saakka. Siihen mennessä Britannian on myös kerrottava, miten se aikoo EU-eron suhteen menetellä.

Alun perin Britannian oli määrä erota EU:sta perjantaina 29. maaliskuuta.

Neljä vaihtoehtoa

Komissaari Jyrki Kataisen mielestä Britannia voi äänestää aiemmin neuvotellun erosopimuksen puolesta.

– Valitettavasti se taitaa olla epätodennäköistä.

Toiseksi jos Britannia ei hyväksy vieläkään erosopimusta, tulee kova brexit eli ero EU:sta ilman sopimusta. Tämä on Kataisen mukaan erittäin haitallinen Britannialle.

Tämä ratkaisu tarkoittaisi myös pahimpia kolhuja Suomelle. Suomi vie tavaraa ja palveluita Britanniaan ja vienti todennäköisesti kutistuisi tullien takia.

Myös suomalaisten työnteko, opiskelu tai matkailu Britanniassa hankaloituisi.

Britannian kolmas vaihtoehto on hakea EU:lta 1–2 vuoden jatkoaikaa, Katainen sanoo.

Neljäs vaihtoehto on, että peruvat koko brexitin.

Britannian seuraavaa askelta on komissaarin mukaan vaikea ennakoida.

– Koko brexit-tarina on ollut surkuhupaisa. Tiedämme, mitä brittiparlamentti ei halua, mutta emme tiedä, mitä se haluaa.

– Tämä on terve muistutus, mitä populismi on ja mitä vastuu politiikassa on.

Ei vielä tiedä, mitä seuraavaksi

Jyrki Katainen on ilmoittanut, että hän ei hae uudelle kaudelle komissaariksi. Vielä ei ole kirkastunut, mitä hän tekee seuraavaksi.

– Valitettavasti ei kyllä yhtään. Tämä on ensimmäinen kerta, kun hyppään politiikasta pois. Yritän miettiä, mikä muu voisi sytyttää. Olen 47-vuotias, ehtisin tekemään yhtä sun toista.

Uusi työ voisi liittyä esimerkiksi johonkin startupiin tai ilmastonmuutokseen, Katainen pohtii.

Kataisen vaimo Mervi Katainen (kok.) on eduskuntavaaleissa ehdolla, ja vaalitulos vaikuttaa myös Suomeen paluuseen.

Lue lisää:

Analyysi: Britit, nyt on vihdoin aika päättää!

EU suostui antamaan brexitille lisäaikaa – lykkäys kaksi viikkoa tai vajaat pari kuukautta