"Tykkään uudemmasta musiikista" – kamarimusiikki herättää kahdeksasluokkalaisissa vaihtelevia reaktioita

Kuhmon Kamarimusiikki on mukana suuressa taidetestauksessa, jossa nuoret kertovat mielipiteensä taiteesta.

Kuhmo
Kahdeksasluokkalaisia Kuhmo-talolla
Kuhmo-talo on täyttynyt kahdeksasluokkalaisista maaliskuussa. Jarmo Nuotio / Yle

Kuhmon Kamarimusiikki on saanut maaliskuun aikana vieraakseen yli 900 nuorta taidetestaajaa. Testaajat ovat muun muassa sotkamolaisia, kajaanilaisia, paltamolaisia ja suomussalmelaisia kahdeksasluokkalaisia. Nuorilla on ollut vaihtelevia mielipiteitä musiikkielämyksestä.

– Ylhäällä oleva paikka ei ollut kaikkein paras, kun soittajia oli niin vähän. En tykkää itse soittaa kamarimusiikkia, tykkään uudemmasta musiikista, sanoo lieksalainen Elmi Ahonen.

– Tämä oli jotenkin täyteläistä ja siitä ei jäänyt puuttumaan mitään, summaa Krista Pyykkö.

Taidetestaajat kuulivat testauksen aikana musiikkia muun muassa Jean Sibeliukselta, Johannes Brahmsilta ja Vladimir Mendelssohnilta.