Israel: Seitsemän ihmistä haavoittui rakettihyökkäyksessä Tel Avivin lähellä – Netanjahu keskeyttää Yhdysvaltain-vierailunsa

Israelin armeijan mukaan raketti ammuttiin Gazan kaistalta.

Israel
Kartta
Yle Uutisgrafiikka

Israelin poliisi ja pelastusviranomaiset kertovat, että ainakin seitsemän israelilaista haavoittui maanantaiaamuna Tel Avivin pohjoispuolella sijaitsevassa Mishmeretissä, kun raketti osui asuinrakennukseen.

Pelastusviranomaisten mukaan kolme haavoittuneista on lapsia.

Israelin armeijan mukaan raketti laukaistiin Gazasta. Armeija sanoo, että Gazan kaistaa hallitseva islamistinen Hamas-järjestö laukaisi raketin. Palestiinalaiset eivät ole toistaiseksi vahvistaneet iskua.

Alueelta kuului räjähdys. Poliisin mukaan yksi talo syttyi tuleen. Muutama minuutti ennen tulipaloa Israelin armeija käynnisti alueella ilmahyökkäyksestä varoittavat sireenit.

Edellisen kerran Gazasta ammuttiin raketteja Tel Avivia kohti kymmenen päivää sitten. Israelin armeija pommitti vastauksena Gazaa. Hamasin mukaan edelliset raketit laukaistiin vahingossa.

Pääministeri palaa Israeliin Yhdysvalloista

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu vierailee parhaillaan Yhdysvalloissa. Hän ilmoitti maanantaina palaavansa kotimaahan suunniteltua aiemmin.

Uutistoimisto AP:n mukaan pääministeri kutsui raketti-iskua laittomaksi hyökkäykseksi. Hän ilmoitti, että Israel aikoo vastata iskuun.

– Tapaan presidentti Trumpin muutaman tunnin kuluttua ja sen jälkeen palaan Israeliin johtamaan operaatioita, Netanjahu sanoi toimistonsa julkaisemalla videolla uutistoimisto AFP:n mukaan.

Israelissa järjestetään parlamenttivaalit 9. huhtikuuta. Israelin armeijan ja palestiinalaisten välillä on ollut viime aikoina useita yhteenottoja.

Lähteet: AFP, AP, Reuters