Biojätteet tavalliseen muovipussiin? Ruoantähteiden kierrätysohjeissa on yllättäviä eroja

Joillain alueilla läpinäkyvä vihannespussi sopii biojätteen pakkaamiseen, mutta toisaalla sen käyttö on kielletty.

Biojätepussit
Hedelmänkuoria ja kahvinporoja biojäteastiassa.
Asuukkaan vastuulla on selvittää, kuinka biojäte pitää pakata omalla asuinalueella. Tiina Jutila / Yle

Kierrätys ei aina toimi maalaisjärjellä. Vaikka toisin voisi luulla, kaupoissa myytävät biohajoavat muovipussit eivät sovi biojätteen kierrättämiseen kaikkialla Suomessa.

Esimerkiksi Kainuussa vuodenvaihteen jälkeen uusitun lajitteluohjeen mukaan biojätteet suositellaan pakkaamaan paperipussiin.

– Sitten voi käyttää kaupoista saatavaa muovista ja läpinäkyvää vihannespussia tai taitella sanomalehdestä oman pussin, kertoo Kainuun jäteyhtiö Ekokympin käyttöpäällikkö Esa Kumpulainen.

Muovipusseja pöydällä.
Kainuussa biojäte kannattaa pakata mielummin läpinäkyvään muovipussiin kuin biohajoavaan pussiin. Kalle Niskala / Yle

Biojätteen pakkausohjeissa on alue- ja kuntakohtaisia eroja. Kainuun lisäksi biohajoavan pussin käyttöä ei ole suositeltu esimerkiksi Hämeenlinnan ja Hyvinkään ympäristöissä toimivan jäteyhtiö Kiertokapulan ohjeistuksessa.Toisin on HSY:n toiminta-alueella Helsingissä, jossa biojätepussi soveltuu biojätteeksi.

Muun muassa Keski-Pohjanmaalla toimiva Ekorosk ohjeistaa, että biojätteet voi pakata kotona muovipussiin. Kuitenkaan biojätettä ei saa pakata kaupan hevi-osastolta saataviin läpinäkyviin muovipusseihin, toisin kuin Kainuussa. Ekoroskin alueella ruoantähteiden kääreeksi kelpaavat myös kartonkipakkaukset eli vaikkapa muropaketit.

Alueiden erot johtuvat jätteen jatkokäsittelystä. Biojätteestä voidaan tuottaa polttoaineena käytettävää biokaasua tai se voidaan kompostoida mullaksi.

Biohajoava pussi sopii kompostointiin, muttei biokaasun valmistukseen.

– Biohajoava pussi on venyvää materiaalia ja se saattaa jäädä kiinni murskaimeen. Biojätteen käsittelyn kannalta toimivin ratkaisu on laittaa biojäte keräysastiaan ilman pussia tai käyttää paperipussia tai perinteistä muovikassia, kertoo Gasumin myynti- ja avainasiakaspäällikkö Tommi Lehtosaari.

Rekkaralli saastuttaa

Kainuussa biohajoavan pussin käyttöä ei suositella, koska biojätteet menevät jatkokäsittelyyn Gasumin Oulun biokaasulaitokselle.

Urakoitsijat keräävät biojätteet talouksien jäteastioista, jonka jälkeen ne kuljetetaan Kajaaniin Majasaaren jätekeskukseen. Jätekeskuksessa biojätteet kerätään kontteihin, jotka ajetaan kaksi kertaa viikossa Ouluun. Vuosittain biojätettä viedään Gasumin biokaasulaitokselle 4 000 tonnia eli 100 kuorma-autollista.

Käyttöpäällikkö Esa Kumpulainen
Videolla Ekokympin käyttöpäällikkö Esa Kumpulainen selventää, miksi biohajoava pussi on epäkäytännöllinen teollisuudessa.

Rekkarallilla on pieni vaikutus hiilijalanjälkeen, sillä yksi kuorma-auto kuluttaa dieseliä edestakaisella matkalla Kajaanin ja Oulun välillä noin 100 litraa. Hiilijalanjälkeä voisi pienentää omalla biojätelaitoksella, mutta siihen ei ole edellytyksiä.

– Nykyiset jätemäärät eivät vielä siihen riitä, sanoo Ekokympin käyttöpäällikkö Esa Kumpulainen.

Kumpulaisen mukaan kainuulaisilla ei ole juuri ollut kysymyksiä uudistuneista ohjeista. Tämä voi johtua siitä, että ihmiset toimivat edelleen vanhan ohjeen mukaan tai sitten muutosohjeet ovat olleet selkeitä.

Myös alueen urakoitsijat, jotka jätteitä keräävät, ovat saaneet ohjeita biojäteastioiden pusseista. Niissä ei tarvitse käyttää biohajoavaa jätepussia, vaan perinteistä mustaa jätesäkkiä.

Kuluttajat saavat varmuuden alueensa jätteiden pakkaustavoista oman jätekeskuksen verkkosivulta tai kotiin jaettavasta ohjeistuksesta.

Miten sinä pakkaat biojätteesi? Voit keskustella aiheesta jutun keskusteluosiossa kello 22.00 saakka.