Lapin liitto listasi tavoitteensa tulevaan hallitusohjelmaan – henkiin herätelty toive Jäämeren radasta herättää kiistaa

Lapin liitto kokosi kolmisenkymmentä kohtaa sisältävän tavoitelistan. Listassa on mainittu Lapille tärkeitä hankkeita.

Lapin liitto
Pallas-Yllästunturin kansallispuisto
Pallas-Yllästunturin kansallispuisto.Jukka Brusila

Lapin liitto on listannut tavoitteensa seuraavaan hallitusohjelmaan. Liitto nostaa esille muun muassa Ajoksen väylän syväämisen, Lapin rataosuuksien parantamisen, radan sähköistämisen Kemin ja Tornion sekä Tornion ja Kolarin välillä ja tieverkon kehittämisen, josta mainitaan erityisesti Karsikon, Maksniemen ja Simon aseman liittymät.

Lappi haluaa myös varmistaa Meri-Lapin kiertotalouspilotoinnin resurssit, kansallispuistojen kehittämisen virkistys- ja elämyskohteina, kehittämissuunnitelman matkailualueelle, väestökeskusten ulkopuolisen työvoiman saatavuuden sekä koulutuksen tarpeet alenevan väestömäärän alueilla.

Esiin nostetaan myös vaelluskalakantojen elvytystyö kärkihankerahoituksella sekä kunnille maksettava kaivosvero, joka tapahtuisi perusteellisen selvityksen jälkeen.

Edelliseltä hallituskaudelta kuoppaantuneista hankkeista Lapin liitto herättelee henkiin Jäämeren radan suunnittelun jatkamista sekä maakuntien verotusoikeutta.

Kiistaa tavoitteissa on herättänyt ainakin se, että Lapin liitto haluaa seuraavan hallituksen vievän Jäämerenrata-hanketta eteenpäin. Saamelaiskäräjät halusi, että tekstissä rajattaisiin pois se linjausvaihtoehto, joka kulkee saamelaisalueen poikki. Asiasta jätettiin myös eriävä mielipide. Tänään hyväksytyssä tavoitetekstissä ei kuitenkaan oteta kantaa eri linjausvaihtoehtoihin.