Työttömyys laskee nyt Kainuussa maan kärkivauhtia – jopa puolet yrityksistä ei löydä enää työvoimaa

Jopa puolella kainuulaisista yrityksistä oli rekrytointiongelmia.

Kajaani
Siivooja moppaa
Siivoojille ja prosessityöntekijöille on Kainuussa tarjolla enemmän työpaikkoja kuin alalla oli työttömiä työnhakijoita.Elisa Kinnunen / Yle

Kainuun työttömyyden lasku oli helmikuussa nopeinta koko Suomessa, vaikka työttömyys on laskenut Kainuussa jo kolme ja puoli vuotta putkeen.

Työttömyys laski helmikuun lopussa 15 prosenttia edellisvuodesta. Yhtä nopeaan kehitykseen ylsi Suomessa vain Pohjois-Karjala.

Työttömyyden nopea lasku ja vilkas työvoiman kysyntä on johtanut yhä kasvaviin rekrytointiongelmiin.

Ongelma on valtakunnallinen, mutta eniten se näkyy Kainuussa ja Pohjanmaalla, joissa ongelmia on lähes puolella työvoimaa rekrytoineista yrityksistä.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)