Viikonlopuksi luvassa kunnon mökkitalkoosää – lämpötilat nousevat Kainuuta myöten yli kymmeneen asteeseen

Perjantaina Suomeen virtaa hetkeksi lämmintä ilmaa Lännestä. Terminen kevät on jo alkanut Etelä-Suomessa.

sää
Rantaa, jäiden lähtöä ja auringonpaistetta
Esko Jämsä / AOP

Suomen ilmastossa on se mainio puoli, että neljästi vuodessa on jotain mitä odottaa tapahtuvaksi ja mahdollisimman pian. Syksyllä ehkä enemmän loskan ja räntäsateen päättyväksi – talvella kovien pakkasten ja jatkuvan lumisateen.

Kevättä taas odotetaan, koska sen alkaminen on lupaus kesästä. Ensi viikonloppu on tämän vuoden ensimmäinen kunnon lupaus.

Ilmatieteen laitoksen mukaan itse asiassa Etelä-Suomessa on jo alkanut terminen kevät. Määritelmän mukaan kevät alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvästi 0:n yläpuolelle.

Pohjois-Suomeen kevät ennättää ensi kuun puoliväliin mennessä ja aivan pohjoisimpaan Lapin kolkkaan vapun tienoilla.

– Perjantaista on tulossa viikon lämpimin päivä. Lämpötila nousee yli kymmenen asteen Etelä-Suomesta kohti pohjoista aina Kainuuseen asti. Tyypillisesti lämmintä on 12 – 13 astetta, paikoin voidaan päästä lähelle 15 astetta. Pohjois-Suomessa lämpötila jää alle kymmenen asteen, Ylen meteorologi Matti Huutonen ennnustaa.

Perjantai on näillä näkymin viikon lämpimin päivä.
Perjantai on näillä näkymin viikon lämpimin päivä.Matti Huutonen / Yle

Perjantain sää on kuitenkin melko tuulinen, joten auringon paisteen vaikutus ei tunnu aivan niin lämpimältä kun tyynemmässä säässä. Lapissa sataa lisäksi hieman vettä ja lämpötila jää 5 – 8 asteen välille. Myös tuuli voi Lapissa perjantaina äityä jopa myrskylukemiin, etenkin puuskissa.

– Auringon vaikutus silti kasvaa koko ajan, koska aurinko nousee nyt päivä päivältä korkeammalle ja se paistaa pidempään. Auringon lämpö tuntuu jo nyt selvemmin myös kylmän ilmamassan läpi kuin esimerkiksi pari kolme viikkoa sitten, Matti Huutonen kertoo.

Lämmin ilmavirtaus kuitenkin pakenee Suomen eteläpuolelle jo lauantaina, jolloin lämpötilat painuvat pari astetta alle kymmenen asteen myös etelässä. Sunnuntaina palataan jälleen noin viiden asteen päivälämpötiloihin etelässäkin.

– Viikonlopulle osuva lämmin pulssi on hyvin tavanomainen ilmiö tähän vuodenaikaan. Pariksi päiväksi on luvassa vähän tuulinen, mutta muuten mainio sää käydä katsastamassa esimerkiksi kesämökin kunto talven jäljiltä, Matti Huutonen toteaa.

Viikonlopun lämpenemistä edeltävät vielä kovat yöpakkaset. Keskiviikon vastaisena yönä pakkasta voi olla aamuyön tunteina maan eteläosissakin toistakymmentä astetta . Myös keskiviikkona päivällä on vielä melko viileää.