Kun mies vajosi jäihin pimeänä pakkasiltana, Teemu Keravuori syöksyi heti pelastamaan – miksi joku auttaa hädässä ja toinen ei?

Jo pienillä lapsilla on taipumus auttamiseen, mutta osa meistä sälyttää vastuun mielummin muille.

Tosielämän sankarit
Mies kävelee lumisella rantajäällä.
Teemu KeravuoriJari Kovalainen / Yle

Loppiaisilta vuonna 2016 oli pilkkopimeä. Kuunsirppi piilotteli horisontin alapuolella ja pakkanen paukkui kahdessakympissä.

Teemu Keravuori oli tytärpuolensa Ninni Vartion kanssa iltakävelyllä testaamassa joululahjaksi saatua vahvaa, sukeltamiseen tarkoitettua led-taskulamppua Helsingin Laajasalossa.

He juttelivat hetken toisen ulkoilijan kanssa jään kestävyydestä. Meri oli jäätynyt vasta edellisen viikon pakkasten aikana ja Keravuori oli sitä mieltä, että kovin paksua jää ei vielä voi olla. Toinen ulkoilija kuitenkin lähti keskustelun päätteeksi naskalit kaulassa jäälle.

– En ollut huolissani, koska hän tuntui tietävän alueen virtapaikat, muistelee Keravuori.

Mutta hetken päästä jäältä kuului avunhuutoja. Jää oli pettänyt ulkoilijamiehen alta.

Jäälautta
Jari Kovalainen / Yle

– Ensimmäisenä oli mielessä, että nyt lähdetään pelastamaan. En muista, että olisin muuta ajatellut. Vaistonvaraisesti tajusin, että pitää ottaa jotain kättä pidempää mukaan.

Oksankarahka kädessään Keravuori kiipesi rantakalliolle ja huusi muutaman kerran täydellä voimalla apua lähistön kerrostalojen suuntaan ennen kuin lähti etsimään miehen jälkiä jäällä. Ninni Vartio jäi rannalle soittamaan hätäkeskukseen.

Myötätuntoaan voi bodata

Kun ihminen havaitsee toisen elävän olennon hädän, se laukaisee auttamisreaktion. Aivojemme tunnetietokone, mantelitumake, osaa tulkita esimerkiksi toisen kasvojen ilmeestä hädän ja ahdistuksen. Ihmisillä, jotka herkästi uhraavat oman hyvinvointinsa toisen vuoksi, mantelitumake on havaittu kooltaan suureksi.

Auttavaisilla ihmisillä myös vagushermo on aktiivisempi kuin toisilla. Pitkään tutkijat luulivat, että vagushermo on kuin pituuskasvu, että se on staattinen ja joillakin se vaan on suurempi ja aktiivisempi kuin toisilla.

– Mutta tuoreet tutkimukset osoittavat, että pystymme treenaamaan vagushermoamme ja siten herättelemään auttavaisuuttamme, sanoo professori Anne Birgitta Pessi Helsingin yliopistosta.

Hymyilevä nainen meren rannalla Kauppatorin laidalla
Professori Anne Birgitta PessiJari Kovalainen / Yle

Vagushermoa ja myötätuntoaan voi treenata aktiivisemmaksi pienillä teoilla, esimerkiksi hymyilemällä tuntemattomille tai puolitutuille sen sijaan, että vain paahtaa eteenpäin naama peruslukemilla. Vagushermo aktivoituu myötätunnosta ja myös myötätunnon näkemisestä.

– Ihan sellaiset pienet mikrokohtaamiset voivat tuoda meille hyvää mieltä ja samalla levittää ympärille toivorikasta ihmiskuvaa, että vaikkapa rappukäytävässä tai kadulla on turvallista, sanoo Pessi.

Vieraan apuun ei voi luottaa

Teemu Keravuori seikkaili pilkkopimeässä jäällä ja etsi jäihin vajonnutta miestä. Uudesta taskulampusta ei juuri ollut tilanteessa hyötyä, koska jään pinnalla olisi parhaassakin tapauksessa miehestä nähtävillä vain pää. Ranta-alue oli laaja.

Samaan aikaan Ninni Vartio oli saanut yhteyden 112:een. Vartio ei tiennyt paikan osoitetta ja yritti puhelun aikana saada apua sen selvittämiseen rantapolulla kävelevältä vanhemmalta pariskunnalta. Vartio oletti automaattisesti, että saa heiltä tietenkin apua.

Mutta näin ei ollutkaan.

– He selvästi halusivat pysyä erossa tilanteesta, vaikka varmasti näkivät hätäni. Nainen sanoi minulle, etteivät tiedä osoitetta ja sitten he vaan jatkoivat matkaa.

Vartio pyysi apua myös koiranulkoiluttajalta, yhtä laihoin tuloksin. Kun lähistön kerrostaloaluella alkoi näkyä sinisiä vilkkuvaloja, Vartio pystyi neuvomaan pelastajat oikeaan paikkaan.

Vastuun siirtäminen muille on yksi niistä tekijöistä, jotka vähentävät avun antamista hädänalaiselle. Jos paikalla on jo muita, on helpompi kävellä ohi pysähtymättä.

Auttamisen halua vastaavasti lisää esimerkiksi, jos auttaja samaistuu autettavaan: he ovat samanikäisiä tai auttajalla on vaikka samanikäinen lapsi kuin autettava on. Kulttuurista riippumatonta on se, että ihmiset auttavat erityisesti pieniä lapsia.

Pipopäinen mies talvisella rannalla.
Teemu KeravuoriJari Kovalainen / Yle

Mahdollinen auttaja tekee myös hanakasti arvioita pulassa olevasta. Jos tämä vaikuttaa itse aiheuttaneen kärsimyksensä, moni kokee, että hän ei ansaitse apua.

Auttamistilannetta arvioidaan myös uhan kannalta. Tekeekö mieli paeta paikalta vai menisikö kuitenkin kohti?

– Esimerkiksi kaikkien tutkimusten mukaan ihmiset ovat valppaampia auttamaan vaikka sairaita lapsia kuin toipuvia alkoholisteja, sanoo Anne Birgitta Pessi.

Yksi pelastettava on parempi kuin kaksi pelastettavaa

Teemu Keravuori löysi viimein jäihin vajonneen miehen noin 150 metrin päästä rannasta.

– Hän oli naskaleitten varassa avannon reunalla, takana oli kymmenen metriä raivattua uutta avantoa.

Keravuori lähestyi miestä konttamalla ja ryömimällä, ojensi oksaa ja kehotti miestä tarttumaan siihen.

Jo matkalla kohti avantoa Keravuori mietti, että mitä hän tekee jos mies vajoaa pinnan alle.

– Mietin mitä vaatteita riisun pois päältä, kun hyppään avantoon. Tiesin, että riski on suuri jos joudun itsekin pulaan ja pelastettavia on veden varassa kaksi. Siinä vaiheessa olin kuitenkin nähnyt siniset vilkkuvalot rannalla. En ollut enää yksin.

Vettä satama-altaassa
Jari Kovalainen / Yle

Jäihin vajonneella miehellä oli onneksi sen verran voimia jäljellä, että hän sai tartuttua Keravuoren tarjoamaan oksaan, eikä päästänyt irti ennen kuin istui jään päällä. Oli virhe jäädä avannon reunalle, sillä pian jää alkoi vajota kummankin miehen alta.

– Jouduin perääntymään metrin, puolitoista taaksepäin ja aika lujaa huutamaan ja käskyttämään, että tule pois sieltä, muistelee Keravuori

Teemu Keravuori talutti miehen rannalle, missä palomiehet olivat juuri saaneet pintapelastusvarusteet ylleen. Mies selvisi koettelemuksesta, vaikka märät vaatteet jäätyivät kävelymatkan aikana ja ruumiinlämpö ehti laskea alle 35 asteeseen.

Erityisen auttavaisia ihmisiä yhdistää yksi asia

Ihmisellä on taipumus auttamiseen jo pienestä pitäen. Tutkimuksissa on havaittu, että jo 18 kuukauden ikäiset lapset haluavat mieluummin antaa karkin käsinukelle kuin ottaa sen itselleen.

Kiinnostava havainto oli, että lasten auttamishalu väheni, jos hän sai auttamisesta palkinnoksi lelun.

Tärkeintä auttamisessa näyttääkin olevan se, että siitä seuraa hyvä mieli ja sitä kautta ihminen saa toteuttaa omia arvojaan ja moraaliaan.

Presidentin myöntämä hengenpelastusmitali
Jari Kovalainen / Yle

Ihmisiä, jotka ovat laittaneet oman henkensä likoon auttaessaan toisia, yhdistää yksi asia. Se ei liity heidän taustaansa, kasvatukseensa, tai uskonnollisuuteensa vaan siihen, että he eivät näe rajaa lähipiirinsä ja tuntemattomien välillä. Ihminen hädässä on ihminen.

Myös Teemu Keravuori uskoo, että kuka tahansa olisi tehnyt saman kuin hän.

Presidentti myönsi miehelle hengenpelastusmitalin, mutta itse hän ei koe tehneensä mitään sankaritekoa.

– Enemmänkin pidän tätä velvollisuutena. Satuin paikalle ja olin ainoa, joka sen pystyi tekemään siinä tilanteessa.