Kaustisen festivaali soi heinäkuussa myös viittomakielellä

Pelimannimusiikin rinnalla soivat marokkolaisen naisyhtyeen rituaalimusiikki ja Siperian shamaanittaren luontoäänet.

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat
Pelimanneja vuoden 2018 festivaaleilla.
Raila Paavola / Yle

Kaustisen ensi kesän kansanmusiikkifestivaali henkii perinteisen pelimannimusiikin lisäksi kansainvälisyyttä, rytmiä ja savolaista menoa. Luvassa on 1 700 konserttia vajaan viikon aikana. Uutena ohjelmassa on viittomakielinen musiikki, sillä ohjelmaa on osin rakennettu kuuloalan järjestöjen kanssa.

– Festivaalilla on viittomakielen tulkkeja, viitottua ja viittomakielistä musiikkia sekä kehon rytmiikkaan perustuva kehonkielen tanssiworkshop. Esiintymässä on Suomen tunnetuin viittomakielinen rap-artisti Signmark, vertaistoiminnan suunnittelija Susanna Salokannel Kuulovammaisten Lasten Vanhempien Liitosta luettelee.

Hän muistuttaa, että myös kuuro tai kuulovammainen aistii musiikkia esimerkiksi rytmin avulla. Kuuloelämystä voidaan helpottaa myös apuvälineillä, joita on käytettävänä myös festivaaleilla.

Kolme teemaa

Kaustisen musiikkifestivaali on ensi kesänä aiempia vuosia kansainvälisempi. Yksi tapahtuman teema on "Maailmalla – kansainvälisyys kansanmusiikissa ja kansantanssissa". Tämä teema tuo festivaalille muun muassa marokkolaisten naisten suggestiivista rituaalimusiikkia, jossa yhdistyvät runous ja tanssi.

– Naiset esittelevät Gnawa-perinnettä. Erikoista on, että tätä perinnettä naiset eivät ole saaneet esittää aiemmin julkisesti, festivaalin ohjelmajohtaja Anne-Mari Hakamäki kertoo.

Kansainvälisyyttä edustaa myös Olena "Uutai" Podluzhnaya. Tämä Siperian shamaanitar on nähty Englannin Talent-kisan semifinalistina.

– Nyt hän tuo Kaustiselle shownsa, jossa pääsee keskelle Siperian maisemaa. Olena soittaa huuliharppua, laulaa ja imitoi monenlaisia eläimiä.

Kansainvälisyyden lisäksi kansanmusiikkijuhlien teemoina ovat rytmi ja Savon maakunta.

– Savolaiset ovat koko viikon esillä erilaisin kokoonpanoin. Heillä on muun muassa kirkkokonsertti ja kaustislaisten pelimannien kanssa yhteistyössä konsertteja. Tänne tulee myös murretyöpajoja. Meininki Kuopion torilta tuodaan Keski-Pohjanmaan areenalle perjantaina, Hakamäki sanoo.

Kaustisen kansanmusiikkiviikko on perinteisesti pelimannien suurta juhlaa. Viime vuonna festivaalilla esiintyi 518 pelimanniryhmää, ja näillä näkymin tämä määrä ylitetään ensi kesänä. Festivaalivieraita 4 300 asukkaan kuntaan odotetaan yli 40 000.