Poikamies, yh-äiti ja miespari kertovat, miten heistä tuli sijoitettujen lasten vanhempia – "Niin vaan nuori halusi tulla kotiini asumaan"

Nykypäivän sijaisperhe voi olla muutakin kuin äiti, isä ja hevostila maaseudulla.

Sijaisvanhemmuus
Sijaisvanhemmat.
Yle

Sijaisperhe on apuna silloin, kun lapsi ei ole turvassa biologisessa kodissaan. Syinä voivat olla esimerkiksi vanhempien päihde- ja terveysongelmat tai lapsen oma käyttäytyminen. Pula sijaisperheistä on jatkuvaa, ja joskus lapset joutuvat odottamaan kuukausitolkulla sopivan kodin löytymistä.

Yhden vanhemman sijaisperheitä on yhä enemmän, ja nykyään myös sateenkaaripareja koulutetaan toimimaan sijaisperheinä. Laaja perhevalikoima on tärkeää, jotta lapselle voidaan löytää juuri hänen tarpeisiinsa ja tilanteeseensa sopiva koti. Viime vuosina lapsia on sijoitettu ensisijaisesti perheisiin, ei laitoksiin.

Tässä jutussa kolme vanhempaa kertoo polustaan sijaisperheenä. Tapaamme ahtaasta homokuvastosta irti pyristelevän sateenkaariperheen, sattumalta sijaisvanhemmaksi päätyneen poikamiehen ja 13 vuotta sijaisäitinä toimineen naisen, jonka pitkäaikainen liitto päättyi vastikään avioeroon.

Petri ja Jani: kahden isän perhe ei sovi mihinkään lomakkeeseen

Petri ei oikeastaan koskaan uskaltanut haaveilla isäksi tulemisesta. Se kuvasto, jossa homomies Petrin lapsuudessa esitettiin, ei kertonut tarinaa vanhemmuudesta.

Ensin oli vain riutuvia aids-homoja ja myöhemmin bilettäviä seurapiiriklubbailijoita. Petri päätteli, etteivät lapsen saaminen ja perheellistyminen kuulu homon elämään.

Kaksi miestä lasten lelujen keskellä
Kun perheen lapset kutsuvat iskää, sekä Petri että Jani vastaavat. Antti-Jussi Korhonen / Yle

Niin on päätellyt moni muukin. Kun Petri ja hänen puolisonsa Jani lähtivät sijaisperhekoulutukseen viitisen vuotta sitten, lähipiiri kummastui. Oho, hämmästelivät myös sateenkaarikaverit.

Päätös oli kuitenkin tarkkaan punnittu. Jo 2010-luvun alussa Petri ja Jani alkoivat elätellä ajatusta lapsesta, ensiksi leikillään. Sitten ajatus kypsyi tosielämän toiveeksi.

Miespareille perheellistyminen ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Sijaissynnytys olisi ollut taloudellisesti iso askel. Vanhemmuuden jakaminen toisen parin kanssa olisi kenties ollut luontevampaa, mutta siten Petristä ja Janista ei olisi tullut lähivanhempia.

Sijaisvanhemmuus tuntui oikealta ratkaisulta. Koulutuksen käytyään Petri ja Jani jonottivat yli vuoden.

– Ajattelimme, että ei sieltä mitään kuulu, ei tämä ole meille otollista. Tiedostimme, että mahdollisuutemme on erilainen kuin heteroparilla, jolla olisi samat ominaisuudet kuin meillä. Mutta toisin kävi. Meille sijoitettiin lapsi, Petri kertoo.

Aluksi elämä lapsen kanssa tuntui oudolta ja jännittävältä. Kahdesta tuli yhtäkkiä kolme. Muutaman vuoden päästä kolmesta tuli neljä. Lähitulevaisuudessa neljästä saattaa tulla viisi. Sitten perheen lapsiluku on täynnä.

Sateenkaariperheiden vahvuutena ovat tutkimustenkin mukaan sitoutuneet, tukevat ja kannustavat vanhemmat sekä lasten ja vanhempien keskimääräistä luottamuksellisemmat välit.

projektipäällikkö Heidi Puustinen

Lapsille kaksi isää ei ole ollut Petrin mukaan ongelma. Kun perheen nuorimmainen kutsuu iskää, sekä Petri että Jani vastaavat.

Heikkoina hetkinään perheen teini saattaa karjaista, että “te olettekin tuommoisia homoja”. Silloin Petri ei provosoidu vaan kysyy, haluaako lapsi puhua aiheesta. Yleensä keskustelu jää siihen.

Jossain vaiheessa perheen toinen lapsi häpeili sijaisperhettään. Sitten tuli vaihe, jossa hän kysyi, tietävätkö kaikki huostaanotosta.

– Joku alkaa varmaan miettimään, onko lapsen edun mukaista, että häpeää perhettään ja asuu kahden miehen kanssa. Sitten voi miettiä, että kyllä lapset häpeävät myös omia biologisia vanhempiaan tietyssä iässä. Pitää vain osata varustaa lapsi hyvällä itsetunnolla ja argumentointitaidolla, Petri pohtii.

Petrin tiedossa ei ole, että lapsia olisi kiusattu kahdesta isästään. Kouluikäisen suurimmat murheet liittyvät tällä hetkellä siihen, kuka jätti kenet välitunnilla ja kenen moposta loppui bensa.

Petri ja Jani eivät ole kohdanneet räikeitä ennakkoluuloja vanhemmuudessaan. Neuvolassa pakka menee kuitenkin sekaisin, kun selviää, ettei perheessä ole äitiä. Kahden isän perhe ei sovi oikein mihinkään lomakkeeseen.

Lisäksi lastensuojelun ammattilaiset saattavat vaivihkaa kysyä, hallitseeko miespari tyttölapsen palmikon letityksen ja osataanko arkeen järjestää glitteriä ja barbeja.

– Näen, että meillä on ihan tarpeeksi kaikkea. Hyvä kysymys on myös, onko niin kauhean huono juttu, jos tyttö rassaisikin vaikka mopoja? Petri huokaisee.

Sijaisperheissä pitäisi olla valikoimaa läpileikkaavasti koko yhteiskunnasta ja kaikenlaisista perheistä.

Petri

Sateenkaariperheiden Väriä perhehoitoon -hankkeen (siirryt toiseen palveluun)tarkoituksena on paitsi lisätä perhehoitoon pääsevien lasten osuutta, myös valjastaa käyttöön sateenkaariperheiden potentiaali sijaisperheenä toimimisessa.

Sateenkaariperheiden hankkeen projektipäällikkö Heidi Puustisen mukaan sateenkaariperheissä on ymmärrystä monimuotoisuudesta ja kyky tarjota hyväksyvä kasvuympäristö esimerkiksi omaa seksuaalisuuttaan pohtivalle nuorelle.

– Sateenkaariperheiden vahvuutena ovat tutkimustenkin mukaan sitoutuneet, tukevat ja kannustavat vanhemmat sekä lasten ja vanhempien keskimääräistä luottamuksellisemmat välit. Nämä ovat tärkeitä asioita myös sijaisvanhemmuudessa, Puustinen muotoilee.

Puustisen tiedossa on parikymmentä sijaisperheenä toimivaa sateenkaariperhettä, mutta hän arvelee, että perheitä saattaa olla Suomessa vielä toinenkin mokoma. Tällä hetkellä neljä perhettä on sateenkaari-ihmisille suunnatussa sijaisperhevalmennuksessa.

– Maailma on moninainen, ja se on oikeasti arkipäivää. Sijaisperheissä pitäisi olla valikoimaa läpileikkaavasti koko yhteiskunnasta ja kaikenlaisista perheistä, Petri perustelee.

Erilaiset perheet ja perhetilanteet vastaavat lasten erilaisiin tarpeisiin, mutta myös kertovat yhteiskunnastamme. Suomessa on yhä enemmän lapsiperheitä, joiden vanhemmat ovat eronneet. Seuraavaksi tutustumme sijaisäitiin, josta avioeron myötä yksinhuoltaja.

Sirpa: avioero järisyttää arkea ja haastaa sijaisperheen talouden

Elämässä ei voi koskaan tietää, mitä tapahtuu. Silti shokki oli melkoinen, kun Sirpan 30 vuotta kestänyt parisuhde kariutui.

Silloin alkoi ajanjakso, joka ravisutti myös perheeseen pitkäaikaisesti sijoitettujen lasten elämää. Yhtäkkiä Sirpan piti perheen ainoana vanhempana venyä sekä äidiksi että isäksi.

Nainen istuu sohvalla.
Kahden pojan äitinä Sirpa haaveili, että perheeseen tulisi vielä tytär. Kun biologista prinsessaa ei kuulunut, Sirpa ja hänen entinen miehensä ryhtyivät sijaisperheeksi vuonna 2006. Toni Pitkänen / Yle

Ensimmäinen sijoitettu lapsi asettui kotiin vuosikkaana, toinen vain muutamien viikkojen ikäisenä. Kun avioero tuli reilu vuosikymmen myöhemmin, lasten sijoittamista toiseen perheeseen ei edes harkittu. Oli selvää, että Sirpa jatkaa lasten äitinä, sillä kiintymyssuhde oli vahva molemmin puolin.

Vuosien mittaan Sirpa on ollut äiti yli 40 lapselle, joista osa on viipynyt vain yön, osa joitakin kuukausia ja jotkut jopa vuosia. Lapsia on tuotu ovelle vain tuntien varoitusajalla.

Osa kasvateista on voinut palata biologiseen perheeseensä ja osa löytänyt pysyvän kodin toisaalta. Välillä lapsesta luopuminen on ollut vaikeaa.

– Sitä ajattelee, että minä olen taas yksi ihminen, joka rikkoo tätä lasta hänestä luopuessani, Sirpa sanoo.

Keskellä intensiivistä pyöritystä aikuiseksi ovat kasvaneet myös Sirpan biologiset pojat, jotka ovat edelleen äitinsä apuna erityisesti illan tullen. Öisin Sirpa käy töissä kodin ulkopuolella.

– Kun meitä oli kaksi aikuista, pystyin olemaan kotona lasten kanssa. Nyt kun olen yksin, minun on käytävä töissä. Suunnittelen työvuorot niin, että ne palvelevat lapsia parhaiten. Jos olen aamulla poissa, kouluun lähtö ei välttämättä onnistu. Jos olen illalla poissa, se on ahdistavaa lapsille. Siksi on hyvä, kun isoveljet voivat olla kotona yöaikaan, Sirpa kertoo.

Minulla on jäänyt pois jopa ystäviä, koska he eivät ole ymmärtäneet, miksi saan rahaa sijoitetuista lapsista.

Sirpa

Sijaisperhe saa hoidettavasta lapsesta hoitopalkkiota vähintään 799,84 euroa kuukaudessa (siirryt toiseen palveluun)(sosiaali- ja terveysministeriö). Jos lapsella on erityistarpeita, palkkio on enemmän. Lisäksi perhe saa lapsesta kulukorvauksia vähintään 420 euroa kuukaudessa.

Sijaisperheet pitävät palkkioita pieninä, sillä työ on ympärivuorokautista vuoden jokaisena päivänä. Tuntipalkoille ei pääse, ja esimerkiksi eläkettä kertyy vain hoitopalkkiosta. Sijoitus ja lapsen tilanne voivat myös vaatia vanhempia jäämään pois työelämästä.

Palkkiot ovat myös jonkinasteinen tabu: rahasta puhuminen voi tuntua ristiriitaiselta, kun sijaisvanhemmuus on yhtäaikaisesti kovaa työtä ja kutsumustehtävä. Palkkiot herättävät myös kateutta.

– Minulla on jäänyt pois jopa ystäviä, koska he eivät ole ymmärtäneet, miksi saan rahaa sijoitetuista lapsista. Tätä työtä ei tehdä kuitenkaan rahasta, sen verran haastavia tilanteita tulee arjessa vastaan, Sirpa huokaisee.

Siis esimerkiksi minkälaisia?

– Lapsi saattaa toistuvasti oksentaa ruokapöytään. Hän saattaa pissata matolle tai sohvalle ja katsoa samalla tiukasti silmiin. Siinä testataan sijaisvanhemman rakkautta. Lapsi kysyy käytöksellään, hylkäätkö minut, kun toimin näin, Sirpa sanoo ilme rävähtämättä.

Sitä ajattelee, että minä olen taas yksi ihminen, joka rikkoo tätä lasta hänestä luopuessani.

Sirpa

Reilu vuosi sitten Sirpa ja lapset muuttivat kaupunkiin. Perhe-elämä on löytänyt uudet uomansa kerrostaloasunnossa kaupungin sykkeessä, ja pikku hiljaa perhe toipuu myös avioeron aiheuttamasta shokista. Sekä äiti että lapset ovat saaneet apua ja tukea kriisissään.

Sirpan kohdalla elämä teki hänestä yhden vanhemman sijaisperheen. Jotkut kuitenkin aloittavat yksin. Seuraavaksi tapaamme Petrin, joka päätyi sijaisvanhemmaksi sattumalta.

Pete: yksin elävästä miehestä viiden pojan sijaisisäksi

Psykologit olivat varmoja, ettei teinipoika pärjäisi muualla kuin laitoshoidossa eikä varsinkaan yhden miehen perheessä.

Eskarissa ihmeteltiiin, miten voi olla mahdollista, että yksinäiselle miehelle on sijoitettu niin pieni lapsi.

Sijaisisyyteen liittyvät ennakkoluulot ovat toistuvia, kertoo yhden vanhemman sijaisperhettä luotsaava Pete.

Mies istuu lasten huoneen sängyllä
Yhden vanhemman sijaisperhettä luotsaava Pete ei vielä parikymmentä vuotta sitten voinut ajatellakaan, että hänestä tulisi sijaisisä.Toni Pitkänen / Yle

Yksin elävä Pete päätyi sijaisvanhemmaksi puoliksi vahingossa. Vielä 90-luvulla parikymppinen mies paiski hommia vesilaitoksella ja ajatteli, ettei hän ainakaan lasten kanssa haluaisi työskennellä.

Vuosituhannen vaihteessa päihdeongelmaiset tuttavat soittelivat Petelle ja pyysivät hakemaan leikki-ikäistä poikaa hoitoon. Pete haki, useammankin kerran. Lopulta häntä pyydettiin pojan viralliseksi tukihenkilöksi.

Tuettavia lapsia tuli lopulta useita, niin paljon Pete työstään innostui. Liki vuosikymmenen ajan Pete harrasti, jutteli ja auttoi kotiläksyissä. Sitten häntä pyydettiin osallistumaan perhetyöntekijöiden koulutukseen.

Jo ennen kuin valmennus loppui, Peteä pyydettiin sijaisvanhemmaksi teini-ikäiselle nuorelle. Pete teki kolmivuorotyötä vesilaitoksella ja epäröi toden teolla. Hän antoi kuitenkin sosiaalityöntekijälle ja nuorelle luvan tulla käymään luonaan.

– Sosiaalityöntekijä siinä kahvipöydässä kysyi nuorelta, jäisikö hän luokseni. Nuori nyökytteli ja minä mietin mielessäni, että “et kyllä jää, ei onnistu huonostikaan”, Pete muistelee nauraen.

Joskus tuntuu, että vanhempana tekisi mieli nostaa kädet pystyyn. Silloin ajattelen, että tämä on työ, jonka haluan hoitaa mahdollisimman hyvin.

Pete

Pete kuitenkin lupautui tapaamaan poikaa seuraavana keskiviikkona. Jo perjantaina nuori seisoi oven takana ja ilmoitti, että tulisi viikonlopuksi kylään.

– Kuukauden päästä hän jo muutti. Niin vaan nuori halusi tulla kotiini asumaan, Pete tuumaa.

Sittemmin yhteensä viisi lasta on kasvattanut Peten huomassa elämälleen siivet ja juuret.

Ensimmäinen lapsista on jo lentänyt pois pesästä opiskelujen perässä. Vielä kotona asuvista vanhin on juuri ostamassa omaa kotia, ja sijaisisä takaa lainan. Nuori on innoissaan uudesta elämänvaiheesta ja myös Peteä hymyilyttää, vaikka olo tuntuu myös haikealta.

– Nykyään minusta tuntuu, että osaisinko enää itsekseni ollakaan. Minulla on ollut perhe seitsemän vuotta. En varmaan pärjäisi ilman heitä, Pete pohtii.

Helppoja vuodet eivät missään nimessä olleet. Taustojensa vuoksi sijoitukseen tuleva lapsi ei välttämättä ole lainkaan omalla ikätasollaan. Kymmenvuotias ei välttämättä osaa esimerkiksi ajaa polkupyörää tai luistella. Joskus opetellaan ihan vain puhumista.

– Joskus tuntuu, että vanhempana tekisi mieli nostaa kädet pystyyn. Silloin ajattelen, että tämä on työ, jonka haluan hoitaa mahdollisimman hyvin.

Sosiaalityöntekijä siinä kahvipöydässä kysyi nuorelta, että jäisikö hän luokseni. Nuori nyökytteli ja minä mietin mielessäni, että “et kyllä jää, ei onnistu huonostikaan”.

Pete

Kun Pete kymmenisen vuotta sitten kysyi sosiaalityöntekijöiltä, voisiko yksinäinen mies toimia sijaisperheenä, vastaus oli selvä. Lain puitteissa kyllä, mutta käytännössä lapsia ei juurikaan sijoiteta yhden aikuisen perheiseen. Nykyisin yhden vanhemman sijaisperheitä on kuitenkin yhä enemmän.

Pete arvelee, että perhemallissa on myös etunsa. Talossa on Pete mukaan aina ollut "ukkovalta".

– Päätöksenteko on helpompaa itsekseen, kun ei ole monia näkemyksiä asioista. Minusta tuntuu, että lasten ja nuortenkin on helppoa olla siinä tilanteessa. Rajojen etsiminen on suoraviivaisempaa, Pete luonnehtii.

Entä haaveileeko Pete omista lapsista?

– Kun ensimmäinen tuettava lapsi tuli kuvioihin, ei enää ole ollut tarvetta miettiä, että tulisko omia lapsia. Taitaa riittää tätä työnsarkaa, kun auttaa muiden lapsia, Pete hymyilee.

Tässä jutussa vanhemmat esiintyvät vain etunimillään sijoitettujen lasten suojelemiseksi.