Moni alaikäinen saa avun päihdeongelmaan vasta täysi-ikäisenä, koska palveluja ei ole tarpeeksi

Esimerkiksi lastensuojeluun tarvittaisiin lisää päihdetyön erityisosaamista.

Oulu
Poika lakki päässä.
Moni nuori on käyttänyt päihteitä vuosia ennen kuin pääsee hoitoon. Toni Pitkänen / Yle

Alaikäisten huumevieroitus voi viivästyä jopa vuosia, sillä lapsille ja nuorille ei ole tarjolla riittävästi päihdepalveluja. Esimerkiksi lastensuojeluun tarvittaisiin lisää päihdetyön erityisosaamista.

Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja Mirka Vainikan mukaan päihdepalvelujen vajaus johtuu osittain siitä, että Suomessa ajatellaan herkästi, ettei alaikäisille tarvitse järjestää päihdepalveluja, sillä heidän ei kuuluisi käyttää päihteitä ikänsä vuoksi.

A-klinikkasäätiöllä on tällä hetkellä kaksi alaikäisille tarkoitettua yksikköä, joista toinen sijaitsee Lahdessa ja toinen Haminassa.

Moni alaikäisenä huumeiden käytön aloittanut hakeutuukin vieroitukseen vasta parikymppisenä, jolloin takana voi olla useiden vuosien mittainen päihdekierre.

Näin kävi myös nuorelle oululaismiehelle Tonille, jonka päihteiden käyttö alkoi 13-vuotiaana kiljun keittämisellä. Huumeet tulivat mukaan pari vuotta myöhemmin ja niiden käyttöä kesti kuusi vuotta.

Nyt hän on pysynyt erossa huumeista kaksi vuotta ja päässyt työelämään. Apua päihdeongelmaan löytyi vasta täysi-ikäisenä.

Toni ei esiinny jutussa omalla nimellään, sillä hän voisi yhä saada rangaistuksen tekemistään rikoksista.

*Lue koko juttu: *Toni halusi jo pikkupoikana huumegangsteriksi – hänen haaveensa toteutui, sillä kukaan ei välittänyt

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Mitä sinä haluat tietää? Kysy, me selvitämme! (siirryt toiseen palveluun)