Asiakkaan vastuu korostui, kun nuohousala vapautettiin kilpailulle – "On tyhmää laskea hintoja, jos kalenteri on täynnä"

Vuodenvaihteessa tehdyn lakimuutoksen ansiosta asukas voi itse päättää, kenet hän palkkaa nuohoojaksi.

nuohous
Nuohooja putsaa savupiippua.
Jouko Lehtimäki nuohoaa savupiippua Raumalla.Tapio Termonen / Yle

Suomessa luovuttiin vanhasta piirinuohousjärjestelmästä vuodenvaihteessa, kun nuohousala vapautettiin kilpailulle. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että tämän vuoden alusta lähtien asiakas on saanut itse valita nuohoojan.

Entisen piirinuohouksen aikana nuohoojan määräsi pelastuslaitos. Yhä voimassa olevat piirinuohoussopimukset päättyvät viimeistään kesällä.

Muutoksen myötä kuluttajien vastuu nuohouksen järjestämisestä korostuu. Vanhassa järjestelmässä moni ehti tottua siihen, että nuohooja tuli töihin oma-aloitteisesti. Nyt tähän ei kannata enää automaattisesti luottaa.

Toki osa nuohoojista voi edelleen muistuttaa vanhoja asiakkaitaan nuohouksen tarpeellisuudesta. Nuohous on nyt kuitenkin täysin uuden tilanteen edessä, kun asiakassuhteet eivät synny enää automaattisesti.

– Kyllä tässä myös omaa markkinointia pitää miettiä ihan uudella tavalla, sanoo nuohousalan yrittäjä Jouko Lehtimäki Raumalta.

Huohooja talon katolla.
Vakituisesti asuttavat talot pitää nuohota kerran vuodessa.Tapio Termonen / Yle

Nuohoojia on vaihdettu

Jos asiakas ei ole ollut tyytyväinen entiseen piirinuohoojaan, hän voi valita itselleen uuden nuohoojan. Ainakin jossain määrin näin on myös tehty.

– Kyllä uusia asiakkaita on tullut, Jouko Lehtimäki sanoo.

Lehtimäki myöntää, että myös hänen entiset asiakkaansa saattavat vaihtaa nuohoojaa. Lopullista määrää nuohoojien vaihtajista ei voi vielä tietää, koska lakimuutoksesta on kulunut vasta niin vähän aikaa.

Samasta syystä Nuohousalan keskusliitto ei halua arvioida, kuinka paljon asiakkaat ovat nuohoojia vaihtaneet.

Jouko Lehtimäen haastattelu tehtiin Raumalla kohteessa, joka ei aiemmin ollut Lehtimäen piirissä. Talon isäntä Henri Jalonen on Lehtimäelle siis uusi asiakas. Jalonen valitsi nuohoojan kuulopuheiden ja omien havaintojen perusteella.

– Laatu ratkaisee, Jalonen sanoo.

Nuohooja imuroi tuhkat takan pesästä.
Nuohooja Jouko Lehtimäki imuroi tuhkat Henri Jalosen takasta.Tapio Termonen / Yle

Hinta on nuohoojan päätettävissä

Nuohousalan keskusliitto ei vielä ennakoi, mitä nuohouksen hinnoille tapahtuu. Yleisesti ottaen kilpailuttamisen odotetaan laskevan hintoja, mutta nuohousalalla tilanne saattaa mennä päinvastoin.

Jouko Lehtimäen mukaan nuohoojia on niin vähän, että jokaiselle riittää töitä.

– On tyhmää laskea hintoja, jos kalenteri on täynnä, Lehtimäki sanoo.

Vanhassa piirinuohousjärjestelmässä nuohouksen hinnan määräsi pelastuslaitos. Nyt hinnoista päättää siis yrittäjä, mikä mahdollistaa myös hintojen vaihtelun.

Hintoihin voivat vaikuttaa muun muassa nuohouksen ajankohta tai välimatka. Asiakas voi myös kilpailuttaa hintoja. Henri Jalosella on talossaan vain yksi tulisija, eikä hän välittänyt kilpailuttaa nuohoojia hintojen perusteella.

– Se on vain yksi kiinteä kulu kerran vuodessa, Jalonen sanoo.

Ainakin harvaan asutuilla alueilla asukkaiden välinen yhteistyö nuohoojan tilaamisessa voi olla viisasta. Jos useampi talous samalla suunnalla tilaa saman nuohoojan, voivat ainakin matkakulut pienentyä.

Lue lisää:

Käykö nuohoukselle kuten taksiuudistukselle? Hinnat vapautuvat ja syrjäseudun palveluvelvollisuus poistuu viimeistään kesäkuun loppuun mennessä

Jäähyväiset piirinuohoojille – nuohoojan saaminen voi hankaloitua syrjäseuduilla