Jesse Ahokas, 17, on keilannut jo kymmenkunta arvokisamitalia – jyrää kahden käden tekniikallaan

Tuore junioreiden MM-hopeamitalisti pitää jalat maassa, mutta tähyää silti korkealle.

keilailu
17-vuotias Jesse Ahokas on noussut nopeasti keilailun kärkikastiin.
17-vuotias Jesse Ahokas on noussut nopeasti keilailun kärkikastiin.Markku Lähdetluoma / Yle

Jesse Ahokas tähtää ammattilaisuralle, joskin sen epävarmuus on hänellä hyvin tiedossa. Jalat pysyvätkin tukevasti maassa kiinni ja opinnot nuori lahtelainen haluaa viedä loppuun.

Ahokas valmistuu merkonomiksi runsaan vuoden kuluttua koulutuskeskus Salpauksesta.

– Kannattaa olla varasuunnitelma, ettei pelkästään luota menestykseen keilailussa.

Menestystä on kuitenkin tullut nopeaan tahtiin muutaman vuoden sisällä. Jopa siinä määrin, että se on hämmästyttänyt keilaajaa itseäänkin.

Menestyksen myötä Ahokkaalle on auennut paikka kaikkiin Suomen maajoukkueryhmiin.

– Läpimurto tuli tosi aikaisin, en tiedä mistä johtuu. Olen tehnyt varmasti jotain oikein.

Psyykkistä valmennusta käytetään apuna keilaajien valmennuksessa.
Psyykkistä valmennusta käytetään apuna keilaajien valmennuksessa.Markku Lähdetluoma / Yle

Parhaimmillaan paineen alla

Ensimmäiset arvokisamitalit Jesse Ahokas saavutti 14-vuotiaana EM-kisoista. Nyt arvokisamitaleita on kymmenkunta ja muutama Suomen mestaruus siihen päälle.

Viimeisimpinä tuliaisina Pariisin ensimmäisistä junioreiden MM-kisoista Jesse Ahokas toi henkilökohtaisen hopean ja pronssia pari- ja joukkuekilpailuista.

Nopea nousu huipulle on kohdistanut katseet nuoreen mieheen.

– Onhan se paljon paineita tuonut, mutta itsestäni tuntuu että olen parhaimmillani paineen alla. Silloin pystyy tekemään myös parempia suorituksia.

Tärkein osa-alue keilailussa on mentaalipuoli

Jesse Ahokas

Seuraavat isommat kilpailut ovat juniorien EM-kilpailut huhtikuun puolivälissä Wienissä.

Jesse Ahokas heittää kahden käden tekniikalla.

– Se on vähän uusi tapa tehdä asioita. Itse aloitin sen , koska nuorena ei jaksanut heittää yhdellä kädellä. Sillä saa palloon enemmän vauhtia ja tehoa.

Haaveena hänellä siintää maailmanmestaruus ja ammattilaisuus.

– Tärkein osa-alue keilailussa on mentaalipuoli. Huipulla on niin pienet erot, että se on pääkopasta kiinni. Kyllä se tavoite olisi olla ammattilainen.

Kahden käden voimakkaan pyörteinen heitto on Jessen tavaramerkki.
Kahden käden voimakkaan pyörteinen heitto on Jessen tavaramerkki.Markku Lähdetluoma / Yle

Valmentajaisä apuna

Jesse Ahokkaan valmennuksesta vastaa hänen isänsä Jarmo Ahokas, joka on tunnettu kilpakeilaaja ja valmentaja.

Tätä nykyä hän toimii myös Suomen keilailuliiton päävalmentajana. Olosuhteet kilpakentillä vaihtelevat hurjasti ja ne on huomioitava valmennuksessa.

– Suuntauksena on ollut tämä paljon puhetta herättänyt kahden käden tekniikka. Meidän Osku Palermaa ja Australiasta Jason Belmonte ovat siinä edelläkävijöitä. Suomessakin monet juniorit keilaavat jo kahdella kädellä.

– Siinä vähän enemmän tuetaan pallon vauhtia ja kierrettä, mutta kyllä edelleen yhdelläkin kädellä voi pärjätä yhtä hyvin.

– Pallot ovat muuttuneet tosi paljon, samoin radan pinnalla käytettävät öljyt ja pintalaminaatit. Tämä on todella paljon välineurheilua tänä päivänä. Joka kilpailu on aina oma juttunsa. Kilpailijan tulee oppia paljon pelitaitoja tekniikan lisäksi, jotta hänestä tulee menestynyt keilaaja, Jarmo Ahokas kertoo.

Keilailun tehokaksikko Lahden keilahallilla
Keilailun tehokaksikko Lahden keilahallillaMarkku Lähdetluoma / Yle