Mikko Kekäläisen blogi: Osaisinpa iloita kaljuuntumisesta samalla tavalla kuin lapsi hampaiden lähtemisestä

Missä vaiheessa iän tuomat muutokset eivät enää aiheuta ihmisessä riemua? Keskustele aiheesta Mikon kanssa!

Elämänilo
Mikko Kekäläinen, Puoli seitsemän
Mikko Kekäläinen, Puoli seitsemänYle/Ilmari Fabritius

Jos tahtoo nähdä, mitä elämänilo puhtaimmillaan on, kannattaa katsoa ensimmäisiä hampaitaan pudottelevaa viisivuotiasta.

Ensimmäisten hampaiden lähteminen on tapahtuma, joka tuottaa pienelle ihmiselle mittaamattoman määrän elämän käyttövoimaa: iloa, ylpeyttä, itsetunnon nousua ja omistautumista.

Omistautumista totta tosiaan!

Meidän perheessämme eletään kuopuksen maitohampaiden irtoamisen aikaa. Ensimmäisen hampaansa heilumiseen lapsi jaksoi paneutua täydellisesti viikkojen ajan.

Se täytti hänen pienen elämänpiirinsä totaalisesti. Siitä kerrottiin kavereille, isovanhemmille, kaupan kassalle, vanhempien työkavereille, satunnaisille junatuttavuuksille... Kaikille!

Tytär heilutteli hammasta aamiaispöydässä, päiväkotiin kävellessä, Areenaa katsoessa, pihaleikeissä ja vielä illalla viimeisenä ennen nukkumaanmenoa. Liekö unissaankin sitä vatkannut.

Kun alahammas numero 81 lopulta irtosi erään aivan erityislaatuisen ruisleivän viipaleen puremisen seurauksena, ei riemulla ollut rajaa.

Se oli onnea.

Pidän tuota onnea sikäli aidoimpana mahdollisena inhimillisenä onnena, että sen oli saanut aikaan vain ja ainoastaan elämä. Ei uusi lelu, ei karkkipussi eikä muukaan ulkopuolinen palkinto, vaan ainoastaan yksittäinen merkittävä elämäntapahtuma.

Julistan myyjälle kaupan kassalla, että mullapa harvenee otsatukka!

Tuosta onnesta voisi näin vanhempanakin yrittää ottaa oppia.

En sano, että aikuisen pitäisi kaikessa yrittää ajatella kuten lapsi, mutta onhan siinä nyt jotain aivan poskettoman siistiä, että tuo pikkuruinen ihmisen taimi voi kokea niin suurta riemua vain ja ainoastaan siitä, mitä elämä hänessä aiheuttaa.

Itse aion asettaa seuraavan keskipitkän aikavälin tavoitteekseni sen, että ylpeänä ja kuuluvalla äänellä, niin että koko jono kuulee, julistan myyjälle kaupan kassalla, että mullapa harvenee otsatukka!

Samasta asiastahan näissä on pohjimmiltaan kysymys: ikääntymisen mukanaan tuomista fyysisistä muutoksista, joita ihmisen elämä on myöhemminkin täynnä. Aikuisena niihin vaan tuppaa suhtautumaan täsmälleen päinvastoin kuin lapsena. Ensimmäiset rypyt eivät suinkaan aiheuta riemunkiljahtelua.

Toki jotain määrättyä elämänkokemuksen sävyttämää katkeransuloista mielihyvää on aistittavissa siinäkin, kun äijäporukka saunan lauteilla vertailee vaivojaan.

Joka tapauksessa elämässä hammas irtoaa, naama rypistyy ja hiukset putoavat. Onko se sitten elämän hinta, seuraus vai palkinto, on pitkälti suhtautumiskysymys.

Mitä tuntemuksia iän tuomat muutokset sinussa aiheuttavat? Keskustele aiheesta jutun alla kanssani klo 21 saakka!

Mikko Kekäläinen on televisiotyötä tekevä perheenisä, joka on jo vuosikausia jalostanut optimaalista tapaa täyttää astianpesukone.