1. yle.fi
  2. Uutiset

Itä-Suomen yliopisto aloittaa oikeuspsykologian aineopinnot

Opiskelijoiden toiveiden lisäksi syynä se, että alan asiantuntijoiden tarve on kasvanut.

Joensuu
Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampusta.
Heikki Haapalainen

Itä-Suomen yliopisto laajentaa oikeuspsykologian opetusta.

Joensuun kampuksella on voinut jo pitkään opiskella oikeuspsykologian perusteita. Kokonaisuus on ollut tarjolla sekä perustutkinto-opiskelijoille että avoimen yliopiston kautta psykologian ja oikeusalan ammattilaisille.

Syksystä 2019 alkaen yliopisto tarjoaa perusopintojen lisäksi oikeuspsykologian aineopintoja 30 opintopisteen verran.

Opiskelijoiden toiveiden lisäksi syynä se, että alan asiantuntijoiden tarve on kasvanut.

Muutama vuosi sitten tehty kyselytutkimus kertoi, että lähes joka toinen psykologi oli kirjoittanut lausunnon oikeudenkäyntiä varten tai toiminut työhönsä liittyen todistajana oikeudessa.

Lue seuraavaksi