1. yle.fi
  2. Uutiset

Kesälahden Osuuspankki päätymässä OP Pohjois-Karjalan syliin

OP Kesälahden asiakkaiden tilinumerot, kortit ja tunnusluvut säilyisivät ennallaan yhdistymisessä Pohjois-Karjalan Osuuspankkiin.

Joensuu
Kuva Osuuspankin ovesta.
Ari Haimakainen / Yle

Maakunnan pankkiverkostoon suunnitellaan muutoksia.

Pohjois-Karjalan Osuuspankki ja Kesälahden Osuuspankki Kiteellä ovat käynnistäneet selvitystyön yhdistymisestä. Asia on ollut esillä pankkien hallituksissa.

Taustalla on muun muassa pankkiasioimisen digitalisoituminen ja finanssialan kilpailu. Yhdistyminen parantaisi kustannustehokkuutta esimerkiksi hallinnollisten töiden keskittämisen ansiosta, toteavat pankit yhteisessä tiedotteessaan.

Kesälahden pankin kuusi työntekijää siirtyisivät suureen pankkiin vanhoina työntekijöinä. Pohjois-Karjalan Osuuspankissa työntekijöitä on sata.

Yhdistymisessä muun muassa Kesälahden pankin asiakkaiden tilinumerot, tunnukset ja kortit säilyisivät samoina.

Kesälahden Osuuspankilla asiakkaita on vajaat 5000, Pohjois-Karjalan Osuuspankilla noin 82 000. Omistaja-asiakkaissa vastaavat luvut ovat yli 2400 ja noin 24 000.

Pohjois-Karjalan Osuuspankilla on konttorit Joensuussa, Kontiolahdella, Juuassa, Lieksassa, Nurmeksessa ja Valtimolla. Kesälahden Osuuspankilla on yksi konttori.

Osuuspankkien yhdistyminen on alkuvaiheessa, eikä sen kestoa pystytä vielä tässä vaiheessa arvioimaan tarkemmin.

Edellisen kerran pankkien yhdistymistä maakunnassa tapahtui kaksi vuotta sitten.

Lue seuraavaksi