Hoitajien ote resepteistä vahvistuu – oikeutta määrätä tiettyjä lääkkeitä puhelimessa kaavaillaan

Reseptihoitajat voivat tulevaisuudessa työskennellä esimerkiksi neuvoloissa. Suunnitelmissa on myös asetusmuutos, jonka myötä virtsatietulehdukseen voisi saada avun ilman vastaanottokäyntiä.

Reseptihoitajat
Reseptihoitaja Piia Lång kirjoittaa reseptiä.
Sairaanhoitaja Piia Lång sai reseptihoitajan pätevyyden puolisen vuotta sitten. Hän on myös terveydenhoitaja ja keuhkohoitaja. Juulia Tillaeus / Yle

Sairaanhoitajien reseptioikeuksia halutaan laajentaa. Tällä hetkellä rajatun lääkkeenmääräämiskoulutuksen suorittanut sairaanhoitaja saa määrätä potilailleen lääkkeitä ainoastaan terveyskeskuksissa ja yhteispäivystyksissä.

Viime viikolla eduskunta hyväksyi lakiesityksen (siirryt toiseen palveluun), jonka myötä reseptihoitajat voisivat hyödyntää osaamistaan myös muissa kunnan tai kuntayhtymän järjestämisvastuulle kuuluvissa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon avopalveluissa, kuten neuvoloissa ja kotisairaanhoidossa. Oikeutta voitaisiin hyödyntää myös yksityisellä puolella esimerkiksi silloin, jos terveyskeskuspalvelut on ulkoistettu.

Tavoitteena on nopeuttaa potilaiden hoitoon pääsyä ja hoidon aloittamista, edistää tarkoituksenmukaista työnjakoa ja sujuvoittaa terveydenhuollon yksiköiden toimintaa.

Sairaanhoitajat odottavat oikeuksien laajenemista innokkaasti.

– Niin saadaan yhteisiä toimintamalleja. Varsinkin kotisairaanhoidossa hoitajat tuntevat potilaansa paremmin, ja pystyvät arvioimaan heitä pidemmälle ja auttamaan paremmin, sanoo reseptihoitaja Piia Lång.

Reseptihoitaja Piia Lång tutkii potilaan silmää.
Reseptihoitaja pystyy määräämään itsenäisesti potilaalle tippoja silmätulehdukseen.Juulia Tillaeus / Yle

Toistaiseksi esimerkiksi neuvolassa työskentelevä reseptihoitaja ei saa määrätä e-pillereitä, vaikka terveyskeskuksessa toimiessaan hän voisi niin tehdä.

– Lakimuutoksen myötä ehkäisyvälineitä ja rokotteita saataisiin neuvolasta sujuvasti. Kyllä se antaa paljon enemmän vaihtoehtoja ja liikkumavaraa, toteaa johtajaylihoitaja Hannele Mattila Kymsotesta.

Lisää lääkkeitä

Tällä hetkellä reseptihoitaja saa määrätä lääkkeitä esimerkiksi nielu- ja virtsatietulehdusten hoitoon sekä ehkäisyvalmisteita ja rokotteita. Lisäksi hoitaja voi jatkaa esimerkiksi verenpainetaudin, kakkostyypin diabeteksen ja astman hoitoa lääkärin laatiman hoitosuunnitelman mukaisesti.

Myös lääkelistaa halutaan laajentaa.

Valmistelussa on asetusmuutos (siirryt toiseen palveluun), jolla lisättäisiin reseptihoitajien määrättävissä olevien lääkkeiden listalle esimerkiksi antibiootteja ja allergialääkkeitä. Hoitajille tulisi myös oikeus määrätä lääkettä virtsatietulehduksen hoitoon puhelimitse.

– Lääkelistaa voisi kyllä laajentaa. Suunnittellut ehdotukset ovat aika hyviä. Toivoisin oikeuksia varsinkin puhelinresepteihin, sanoo Piia Lång.

Reseptihoitaja pystyy jatkamaan lääkärin aloittamaa astmalääkitystä.
Reseptihoitaja pystyy jatkamaan lääkärin aloittamaa astmalääkitystä. Juulia Tillaeus / Yle

Ei pelkkää reseptinkirjoittamista

Sairaanhoitajilla on ollut mahdollisuus kouluttautua reseptihoitajiksi vuoden 2011 alusta saakka, ja ensimmäiset hoitajat saivat rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden vuonna 2012.

Piia Lång valmistui reseptihoitajaksi puolisen vuotta sitten. Hän on uuteen toimenkuvaansa tyytyväinen.

– Olen saanut paljon uusia työkaluja työhöni. Pystyn hoitamaan potilaita paljon pidemmälle kuin aiemmin. Ennen pyysin reseptejä lääkäriltä, nyt voin kirjoittaa ne itse, ja asiakas pääsee apteekin kautta kotiin, toteaa Lång.

Lång muistuttaa, ettei reseptihoitajan työ ole pelkkää lääkkeenmääräämistä. Koulutuksessa syvennytään myös kliiniseen tutkimukseen.

– Koulutus näkyy työssä parhaiten niin, että potilaat tulee tutkittua todella perusteellisesti, mistä tahansa vaivasta he sitten vastaanotolle tulevatkin.

Reseptihoitajaksi vuosi sitten valmistunut Ritva Lunkka katsoo, että pätevyydestä on hyötyä etenkin silloin, kun potilaita on paljon ja lääkäriaikoja vähän.

– Silloin pystytään hoitamaan potilaat paremmin, eikä heidän tarvitse lähteä päivystykseen odottamaan. Hoitajalle pääsee nopeammin, ja pystymme hoitamaan vuosikontrollejakin.

Hinta hidastanut kouluttautumista

Tähän mennessä reseptihoitajan koulutuksen on suorittanut hieman yli 400 hoitajaa. Määrä on jäänyt tavoitteista. Hakeutumista koulutukseen on hidastanut sen korkea hinta. Opinnot maksavat noin 5 000 euroa, ja laskun maksaa pääsääntöisesti työnantaja.

Asiaan odotetaan kuitenkin muutosta, sillä vuoden alussa voimaan tulleen lain myötä kunnat ja kuntayhtymät voivat hakea valtiolta korvausta koulutuksen kuluista.

–Se on meille todella iso asia, koska koulutus on ollut todella kallis ja se on tehnyt ison loven hoitohenkilökunnan koulutusbudjettiin. Nyt meillä on ihan erilaiset mahdollisuudet laittaa hoitajia sinne koulutukseen. Tähän asti sitä on harkittu hyvin tarkkaan, toteaa johtajaylihoitaja Hannele Mattila.

Tiedän, että koulutukseen on ollut vaikea päästä, kun työnantajat eivät ole päästäneet. Uskon, että halukkaita riittää, sanoo reseptihoitaja Ritva Lunkka.

Kymsotessa työskentelee tällä hetkellä parikymmentä reseptihoitajaa.

– Meillä on saatu reseptihoitajista oikein hyviä kokemuksia. Potilaat pääsevät sujuvasti hoitajan vastaanotolle ja saavat tarvitsemansa lääkkeen sieltä ajantasaisesti.