Uusi laki: taloyhtiöiden yhteisillä väestönsuojilla kustannussäästöjä

Lakimuutos kannustaa yhteiseen käyttöön tarkoitettujen väestönsuojien rakentamista.

Keski-Suomi
Väestösuojan merkki suojan ovessa.
Väestönsuojien on oltava käyttökunnossa 72 tunnin kuluessa.Arvo Vuorela / Yle

Uuden lain mukaan esimerkiksi kerros- ja rivitalot voivat rakentaa yhteisen väestönsuojan. Tämä pienentää myös kustannuksia.

Uudisrakentamisen yhteydessä on rakennettava väestönsuoja, jos kerrosala ylittää 1200 neliötä samalle tontille rakennettuihin rakennuksiin. Lakimuutos myös pidensi kulkumatkaa väestönsuojaan.

Teollisuustuotantotiloissa, varastoissa kokoontumisrakennuksissa raja on 1500 neliötä.

– Halutaan kannustaa rakentamaan yhteiskäyttöön tarkoitettuja väestönsuojia. Kulkumatkaa tuplattiin eli suoja saa olla nyt 500 metrin päässä. Useimmat kerros- ja rivitalot voivat rakentaa yhteisiä väestönsuojia, jolloin neliöhinta pienenee, sanoo valmiuspäällikkö Mikko Hiltunen Keski-Suomen pelastuslaitokselta.

Väestösuojan voi rakentaa myös myöhemmin rakennuksen valmistumisen jälkeen.

Väestösuoja käyttökuntoon kolmessa vuorokaudessa

Väestönsuojien on oltava käyttökunnossa 72 tunnin kuluessa. Se sanelee millaista toimintaa tiloissa voidaan harrastaa.

– Häkkivarastot, sosiaalitilat, erilaiset harrastetilat ja varastot ovat yleisiä. Ne saadaan tyhjennettyä tarvittaessa kolmen vuorokauden aikana, kertoo Hiltunen.

Uuteen Jyväskylän keskussairaalaan rakennetaan noin kymmenen väestönsuojaa. Ne on tarkoitettu lyhytaikaiseen suojautumiseen esimerkiksi myrkkypilven tai ydinlaskeuman varalta.

– Väestönsuojat rakennetaan poikkeusoloja varten. Niiden kehittyminen kestää jopa kuukausia, jolloin on aikaa sopeuttaa sairaalan toimintaa. Tällaisissa tilanteissa sairaalan henkilöstömäärä, potilaat mukaanlukien, pyritään minimoimaan siltä varalta, että joudutaan turvautumaan väestönsuojiin, kertoo rakenteilla olevan sairaalan turvallisuuspäällikkö Pekka Piitulainen.