Bangladeshissa raivokas kerrostalopalo – Monien epäiltiin jääneen loukkuun

Ainakin 19 ihmistä kuoli toimistorakennuksen palossa Dhakassa, kertoo AFP. Paloturvallisuuden puutteet ovat vitsaus Bangladeshissa.

Bangladesh
Palomiehet ruiskuttavat vettä kohti palavan kerrostalon julkisivua.
Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa palomiehet kamppailivat saadakseen tuhoisan kerrostalopalon hallintaansa.Monirul Alam / EPA

Eteläaasialaisen Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa ainakin 19 ihmistä on kuollut tuhoisassa kerrostalopalossa, kertoo uutistoimisto AFP.

Etsinnät jatkuvat, ja uhrimäärä saattaa vielä nousta. Sairaaloihin vietiin ainakin 73 loukkaantunutta.

Monet ihmiset olivat loukussa palon keskellä, ja vielä tunnin palon syttymisen jälkeen palavan toimistotalon yläkerroksista näkyi apua pyytäviä ihmisiä. Ainakin kuusi ihmistä kuoli hypättyään palavasta 22-kerroksisesta talosta.

Palopaikka sijaitsee Dhakassa vilkkaalla kaupallisella alueella, jossa sijaitsee toimistotaloja, oppilaitoksia ja ravintoloita.

Turvallisuusmääräysten heikkouden takia tuhoisat tulipalot ovat olleet yleisiä Bangladeshissa. Paloportaissa saatetaan säilyttää tavaroita ja palo-ovet saattavat olla teljettyinä.

Helmikuussa ainakin 70 ihmistä kuoli Dhakan vanhassa kaupungissa laajassa tulipalossa, kun laittomasti varastoidut kemikaalit räjähtivät asuinrakennuksessa. Palokunnalla kesti yli 12 tuntia saada palo hallintaan. Vuonna 2010 samantyyppisessä tulipalossa kuoli ainakin 123 ihmistä.

Osatekijä ovat olleet kurjat työolot ja työnantajien piittaamattomuus työläisten turvallisuudesta.

Marraskuussa 2012 vaatetehtaan tulipalossa lähellä Dhakaa kuoli ainakin 111 ihmistä. Palo herätti vaatimuksia työläisten olojen ja työturvallisuuden kohentamisesta.

Seuraavan vuoden huhtikuussa yli 1 100 ihmistä kuoli vaatetehtaan romahduksessa Dhakan Savarissa.

Lähteet: AFP, AP