Vanhemmat tekivät kantelun oikeusasiamiehelle Pispalan koulun evakosta

Vanhempien mielestä asiaa ei olisi saanut päättää johtoryhmässä, vaan sivistys- ja kulttuurilautakunnassa.

koulut
Nuori nainen avaamassa Pispalan koulun ovea.
Ulla Meriläinen / Yle

Pispalan koulun vanhempien ryhmä on tehnyt kantelun oikeusasiamiehelle koulun evakkoajasta. Pispalan koulu menee remonttiin 1,5 vuodeksi ja väistötiloista on syntynyt kiistaa.

Tampereen kaupungin johtoryhmä linjasi, että ensi elokuusta alkaen esi- ja alkuopetuksen oppilaat siirtyvät Hyhkyn koulutalon pihaan rakennettavaan siirtokelpoiseen tilaan. 3.–6.-luokkalaiset siirtyvät Vuorekseen, jonne on pitkä koulumatka.

Vanhempien mielestä asiaa ei olisi saanut päättää johtoryhmässä, vaan sivistys- ja kulttuurilautakunnassa.

Lasten Puolesta-ryhmän Juha Kallio syyttää, että kaupunki keinottelee asialla.

– Asian valmistelu on ollut laitonta ja päätökset asiasta puuttuvat niin, ettei kukaan voi turvautua muutoksenhakuun. Teimme toiminnasta kantelun oikeusasiamiehelle ja toivomme asian pääsevän käsittelyyn, Kallio sanoo.

Vuoreksen kouluun siirtyville oppilaille järjestetään yhteinen koulukuljetus Vuorekseen.

Väistötiloja remontin ajaksi on etsitty pitkään. Tampereen kaupungin mukaan oppilaat eivät mahdu lähikouluihin, eikä isolle siirtorakennukselle ole tilaa.

– Hyhkyn koulun pihaan ei ole valitettavasti mahdollista toteuttaa koko koulua palvelevaa väistötilaa, kaupunki kertoi eilen tiedotteessa.

Kesällä 2019 alkava Pispalan koulun perusparannus kestää noin puolitoista vuotta joulukuuhun 2020.

Ensi syksynä 2. luokan aloittavat koululaiset käyvät Hyhkyssä koulua koko perusparannuksen ajan eli myös syyslukukauden 2020.

Lue lisää:

Vanhempien vastustuksesta huolimatta osa oppilaista joutuu siirtymään Pispalan koulusta evakkoon Vuorekseen Tampereella

Pispalan koulun remonttiväistössä keskustellaan vielä vaihtoehdoista