Pietarsaaressa ei jatkossa enää voi opiskella turkisalaa tradenomin tutkinnon osana

Ammattikorkeatasoinen koulutus loppuu.

Pietarsaari
Kuvassa turkisalan opiskelija käsittelee kangasta ja turkiksia.
YLE / Kalle Niskala

Centria -ammattikorkeakoulu päätti lopettaa turkisalan opinnot paikkakunnalla, koska opiskelijamäärä oli huvennut enää muutamaan opiskelijaan.

Johtaja Jennie Elfving Centriasta arvioi, että yleinen turkisvastainen ilmapiiri voi olla syynä oppilaspulaan. Iso merkitys on hänen mukaansa myös sillä, että alan muotoiluopinnot eivät ehkä parhaalla tavalla sopineet osaksi tradenomin tutkintoa, jossa opiskellaan lähinnä liiketalouden oppeja

Centria-ammattikorkeakoululla on Pietarsaaessa noin 300 opiskelijaa. Suurin osa heistä tavoittelee tradenomin tutkintoa. Lisäksi Centria järjestää Pietarsaaressa muunto- ja erikoistumiskoulutuksia sekä työvoimakoulutuksia työttömille.

Turkisalan muotoilua parhaillaan opiskelevat suorittavat tutkintonsa loppuun. Heitä on Centriassa kirjoilla enää kourallinen.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Österbottens Tidning (Pälsutbildningen i Jakobstad läggs ner – intresset är för litet (siirryt toiseen palveluun))