Kempeleessä palanut jätekasa peitetään hiekalla

Palokunta on poistunut paikalta, mutta jälkivartiointia jatketaan Kempeleen jätekeskuksessa.

Kempele
Läheltä
Yle

Kempeleen jätekeskuksessa yöllä ja aamulla palaneen jätekasan sammutustyö on saatu perjantai-iltapäivänä palokunnan osalta päätökseensä. Palokunta on luovuttanut palopaikan jälkivalvonnan Kempeleen jätekeskukselle.

Kytevä kasa peitetään hiekalla palon tukahduttamiseksi.

Aiemmin palo levitti ympäristöönsä savua, ja lähialueen asukkaita kehotettiin sulkemaan ilmastointi. Nyt savunmuodostus ei ole enää häiritsevää.

Jätekasassa kytenyt palo muuttui voimakkaammaksi kovan tuulen vuoksi.

Pelastuslaitokselta kerrotaan, että heillä on ollut tuulen vuoksi päivän aikana muutamia vahingontorjuntatehtäviä muun muassa Iissä ja Kiimingissä, missä kaatumassa olleet puut ovat vaatineet pelastuslaitoksen käymistä paikalla.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Mitä sinä haluat tietää? Kysy, me selvitämme! (siirryt toiseen palveluun)