Tanska aikoo kiristää kansalaisuuslakiaan – ulkomailla terroristijärjestöissä taistelevien lapset eivät saisi kansalaisuutta automaattisesti

Hallitus haluaa myös helpottaa Tanskan kansalaisuuden poistamista kaksoiskansalaisilta.

terrorismi
Raunioita, joiden edestä tankit ajavat.
Tanska aikoo kiristää kansalaisuuslakiaan. Kuva Irakin Mosulista heinäkuulta 2017 sen jälkeen, kun kaupunkia hallinnut Isis-terrorijärjestö joutui perääntymään muualle.Aishi Zidan / Yle

Tanska pyrkii muuttamaan kansalaisuuslakiaan siten, että ulkomailla syntyneet tanskalaisten jihadistien lapset eivät saisi maan kansalaisuutta enää automaattisesti.

Hallitus ehdottaa lisäksi, että kansalaisuuden pois ottamisen kaksoiskansalaiselta pitäisi olla tulevaisuudessa mahdollista myös pelkällä hallintopäätöksellä, jos henkilö on lähtenyt ulkomaille sotimaan terroristijärjestön riveihin.

Tällä hetkellä kansalaisuuden pois ottamiseen tarvitaan oikeuden päätös.

Tanskan maahanmuuttoministeriö ilmoitti muutosehdotuksesta (siirryt toiseen palveluun) eilen. Lakialoitteen pitää saada vielä parlamentin hyväksyntä.