Vihaa, masennusta ja häpeää: Ilmastonmuutos aiheuttaa suomalaisissa nyt niin synkkiä tuntemuksia, että avuksi on pitänyt perustaa tukiryhmiä

Ylenmääräinen ympäristöstä välittäminen voi johtaa "ilmasto-ortoreksiaan".

ilmastonmuutos
Ilmastonmuutos ja tunteet esityksen osallistujia
Sosionomi Taneli Saaren ja psykologi Sanni Saarimäen perustama Tunne ry on aloittanut kaikille avoimet työpajat, joita järjestetään muun muassa kirjastoissa ja kouluissa.Juha Kivioja / Yle

Viime vuonna Aalto-yliopistossa perustettiin opiskelijoille keskusteluryhmä, jossa käsiteltiin ilmastonmuutoksen aiheuttamia tunteita. Nyt samaa vertaistukea on tarjolla muillekin.

Sosionomi Taneli Saaren ja psykologi Sanni Saarimäen perustama Tunne ry on aloittanut kaikille avoimet työpajat, joita järjestetään muun muassa kirjastoissa ja kouluissa.

Ajatus ympäristöahdistuksen käsittelystä keskusteluryhmässä tuntuu setämiehestä äkkiseltään huvittavalta. Ahdistuvathan ihmiset monista muistakin asioista. Miksi ympäristöongelmat olisivat sen kummempia?

Ympäristöongelmien suuruus on kuitenkin omaa luokkaansa. Helsingin yliopiston tutkijatohtori Panu Pihkala toteaa pari vuotta sitten julkaistussa kirjassaan Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo, että olohuoneessamme asuu ympäristövirtahepo. Virtahepo kuvaa valtavan kokoista ongelmaa, jonka olemassa olon kaikki tietävät mutta josta on helpompi vaieta kuin puhua.

Lisäksi ympäristökysymykset ovat median jokapäiväistä uutisointia.

Huoli kasvaa

Viime vuoden Nuorisobarometrin mukaan lähes 70 prosenttia nuorista on melko tai erittäin huolissaan ilmaston tilasta. Kymmenen vuotta aiemmin sama luku oli 40 prosenttia.

Ympäristöahdistus ei kuitenkaan ole ikäpolvikysymys, arvelee sosiologi Taneli Saari.

– Jokaisesta ihmisryhmästä löytyy ihmisiä, joita tämä koskettaa enemmän tai vähemmän, ja tietysti niitä, joita ei välttämättä lainkaan.

Taneli Saari ja psykologi Sanna Saarimäki perustivat viime vuonna Tunne ry -nimisen yhdistyksen, joka järjestää työpajoja ja keskustelutilaisuuksia. Niissä käydään läpi ympäristönmuutokseen liittyvä tunteita ja ajatuksia ja esitellään keinoja ahdistuksen käsittelyyn.

Osalle tunteet ovat epäämääräistä lievää levottomuutta, osalle jopa lamaannuttavaa ahdistusta. Tunteiden kirjoa lisää vielä se, että ilmastonmuutoksesta ja luonnon monimuotoisuuden vähenemisestä tulee yhä enemmän tietoa.

Samanaikaisesti ihmiset tiedostavat, että omassa elämäntavassa on korjattavaa, mutta esimerkiksi lentomatkustamista on vaikea vähentää.

Tunteet voivat olla mitä tahansa vihan ja surun väliltä. Pahimmillaan lopputuloksena voi olla ahdistus, josta on vaikea päästä eroon.

– Suru voi olla sitä, että joudumme tekemään muutoksia omassa elämässämme tai se voi olla surua siitä, mitä luonnolle ja maapallolle on tapahtumassa, sanoo psykologi Sanni Saarimäki.

On myös luonnollista tuntea vihaa siitä, miksi emme ole toimineet aiemmin tai miksi toimimme niin hitaasti. Seurauksena on syyllisyyttä ja jopa häpeää.

Saarimäki arvelee, että tunteita herättävät sekä pienet että isot asiat.

– Ilmastonmuutos on varmasti tapetilla, mutta toki myös tunteita herättää lähiympäristön muuttuminen ja tuhoutuminen.

Ilmastonmuutos ja tunteet esityksen osallistujia
Yhden ensimmäisistä työpajoistaan Tunne ry -yhdistys piti Riihimäen Luonnonsuojeluyhdistyksen kokouksessa.Juha Kivioja / Yle

Masennusta ja vihaa

Taneli Saari ja Sanna Saarimäki kävivät maaliskuun lopulla vetämässä yhden ensimmäisistä työpajoistaan Riihimäen Luonnonsuojeluyhdistyksen kokouksessa. Paikalle saapuneista moni myöntää, että ympäristön tila on ajatuksissa usein, ja yleensä mietteet eivät ole miellyttäviä.

Riihimäkinen Tarja Heikkonen kertoo kokeneensa kipeänä, kun lähimetsä oli menossa aukoksi. Sama oli tapahtumassa muualla, muun muassa kesämökkimaisemassa.

– Se oli täydellinen katastrofi, tuli aikamoinen suru ja masennus.

Luonnon terveysvaikutuksista luennoiva tervakoskelainen Anna Laine myöntää, että luonnon tila on aiheuttanut surua, mutta tunne on alkanut saada uuden suunnan.

– Se alkaa pikku hiljaa kääntyä vähän vihan puolelle

Ympäristön tila synnyttää jotakuinkin kaikissa jonkin reaktion. Saari ja Saarimäki luettelevat kymmenkunta erilaista tapaa, jotka vaihtelevat koko asian kieltämisestä itsetuhoisuuteen. Moni voi tunnistaa itsensä kauhulla mässäilijäksi, jonka mielestä ei kannata tehdä mitään, koska ei se kuitenkaan auta.

Entä oletko se, joka mielellään ampuisi ikävän viestin tuojan? Tai vähätteletkö tietoisesti ilmasto-ongelman käsittelyä? Jotkut taas murehtivat lamaannukseen asti tai syyllistävät muita ja itseään.

Joillekin ympäristön suojeleminen voi mennä niin äärimmäisyyksiin, että heidän kohdallaan voisi puhua ”ilmasto-ortoreksiasta”. Elämää hallitsee pilkuntarkka arvointi siitä, mitkä omat valinnat ovat luonnolle paras vaihtoehto.

Psykologi Sanni Saarimäki puhuu yleisön edessä, sosionomi Taneli Saari kuuntelee taustalla.
Psykologi Sanni Saarimäki (oikealla) ja sosionomi Taneli Saari.Juha Kivioja / Yle

Tunteet ovat matkakumppani

Saaren ja Saarimäen lähtökohta on hyväksyä tunteet normaalina tapana reagoida asioihin. Työpajojen tavoite ei ole yrittää käsitellä tunteita pois vaan löytää keinoja elää niiden kanssa.

– On löydettävä keinoja hyödyntää sitä energiaa, mitä tunteista tulee.

Voiko tunteet purkaa toiminnaksi?

Voi, ja usein se auttaakin, varsinkin jos ihminen kokee toimivansa arvojensa mukaisesti.

Täytyy kuitenkin ymmärtää, mihin toiminta tähtää. Saarimäen mukaan toiminnan tarkoitus on nimenomaan ehkäistä ympäristöongelmia, ei poistaa ympäristöongelmista aiheutuneita tunteita.

– Se ei lähtökohtana toimi.

Saarimäki suosittelee aloittamaan tunteiden käsittelyn analysoimalla, mistä ne tulevat ja mitä ne ylipäätään ovat. Samalla olisi hyvä pohtia, mihin faktoihin tunteet perustuvat.

Tunteita ei siis pidä vältellä eikä niitä pitäisi jäädä märehtimään loputtomasti. Parasta on, jos niihin osaa suhtautua matkakumppanina.

– Sitten voi lähteä hakemaan muita ihmisiä, joiden kanssa keskustella. Niitä voi olla omassa lähipiirissä tai netissä. Se voi olla ammattilainen, jos tunne alkaa muodostua elämää häiritseväksi ahdistukseksi.