Yhtenä päivänä kolme hoitajaa jätti tulematta töihin – yllätystarkastus Attendon hoivakotiin Nakkilassa johti sijaisten korvaamiseen vakituisilla

Hoivakodissa paljastui vakava vajaus hoitajamitoituksessa helmikuussa.

vanhustenhoito
Attendo Keinulan julkisivu.
Yllätystarkastus paljasti puutteita Attendon Keinulan hoivakodin toiminnassa.Päivi Meritähti / Yle

Suurin osa työntekijöistä jätti tulematta töihin yksittäisenä tiistaipäivänä nakkilalaisessa Attendon Keinulan hoivakodissa. Yhden hoitajan vastuulle jäi silloin kaksitoista vanhusta.

Samana päivänä Nakkilan kunnan vanhuspalveluiden johtaja teki hoivakotiin yllätystarkastuksen. Johtopäätöksenä oli, että asukkaiden turvallisuus ja laadukas hoito on vaarantunut.

Kolme henkeä jäi pois töistä ilmoittamatta siitä ennakkoon.

Anna Lehtiranta

Hoivayrityksen sidosryhmäsuhteiden ja yhteiskuntavastuun johtaja Anna Lehtiranta Attendosta vakuuttaa, että tarkastuskäynti osui vain huonoon ajankohtaan.

– Kyseessä oli harmillinen hoitajamitoituksen lasku yhtenä päivänä, kun kolme henkeä jäi pois töistä ilmoittamatta siitä ennakkoon. Sijaisen saaminen kesti niin, että yksi hoitajista oli vajaan tunnin yksin kahdeksantoista asukkaan kanssa, Lehtiranta toteaa.

Attendon ja muiden yksityisten palveluntuottajien ongelmat vanhustenhoidossa ovat olleet näkyvästi esillä julkisuudessa alkuvuonna. Vakavimmat ongelmat ovat johtaneet jopa hoivakotien sulkemiseen.

"Osa syistä hyväksyttäviä, osa ei"

Keinulan hoivakodin johtaja Taija Brander vakuuttaa, että helmikuussa vastaan tullut tilanne oli ennalta-arvaamaton. Syitä työntekijäkatoon hän ei voi tarkemmin avata.

– Asiat on selvitetty työntekijöiden kanssa, mutta en voi kommentoida henkilökohtaisia asioita tämän enempää. Osa syistä oli hyväksyttäviä, osa ei. Tässä on kuitenkin kolme erillistä tapausta, jotka osuivat samaan päivään.

Brander myöntää, että sopivan työvoiman saatavuudessa on ollut vuosi sitten avatussa hoivakodissa ongelmia. Siellä on jouduttu käyttämään paljon vaihtuvia sijaisia.

Taija Brander
Taija Brander kertoo, että Keinulan hoivakodin hoitajatilanne on parantunut merkittävästi alkukevään aikana. Katja Halinen / Yle

Nakkilan kunta huomautti hoivakotia asiasta jo marraskuussa lakisääteisen tarkastuksen yhteydessä. Silloisen tarkastusraportin mukaan henkilökuntamitoitus on ollut ennen käyntiä laskennallisesti riittävä. Hoivalaitoksessa on kuitenkin ollut työvuoroja, joissa aamulla on ollut töissä vain yksi hoitaja ja asiakkaita on ollut 14.

Osa hoivakodin asukkaista on hyvin huonokuntoisia, jopa saattohoidettavia.

Marraskuisessa raportissa todettiin, että Attendo Keinulan pitää jatkossa huolehtia, että myös akuuteissa poissaolotilanteissa henkilökuntaa on riittävästi jokaisessa vuorossa.

Ajoissa kiinni epäkohtiin

Vielä helmikuussa Attendo Keinulalla oli vaikeuksia täyttää vaatimus riittävästä työvoimasta. Kun Nakkilan kunnan vanhuspalveluiden johtaja teki hoitajamitoituksen puutteista ilmoituksen aluehallintovirastolle, tilanne korjaantui.

– Reagoimme heti siihen. Hankimme välittömästi lisää sijaisia ja lisäsimme henkilökuntamäärää. Aluksi oli paljon sijaisia, joilla hoidimme tämän, mutta tällä viikolla saamme vakituisia hoitajia lisää, Taija Brander kertoo.

Esimerkkimme osoittaa, että toimivalla valvonnalla epäkohtiin päästään tarttumaan ajoissa.

Katri Siiri-Valovirta

Koska hoitajamitoituksen valvominen tuotti tulosta, Nakkilan kunta aikoo olla siinä aktiivinen jatkossakin.

– Olemme seuranneet toteutuneita työvuoroja helmikuusta lähtien viikoittain ja aiomme jatkaa seurantaa, kertoo vs. perusturvajohtaja Katri Siiri-Valovirta.

Katri Siiri-Valovirta
Katri Siiri-Valovirta iloitsee siitä, että Nakkilan kunnan valvonta on onnistunut.Päivi Meritähti / Yle

Hän toivoo, että myös muut kunnat olisivat asiassa hereillä.

– Me olemme mielestäni onnistuneet valvonnassa todella hyvin. Esimerkkimme osoittaa, että toimivalla valvonnalla epäkohtiin päästään tarttumaan ajoissa.

Uutisesta voi keskustella 1.4. klo 22 saakka.

Lue myös:

Vanhusten hoitokoteihin on tehty satoja tarkastuksia – erittäin vakavia tapauksia löytyi joitakin kymmeniä

Hoivakohun riepottelema Attendo kertoi kulujen noususta Suomessa – ja osake syöksyy jälleen.

Näin vanhusten hoivayhtiöt pyörittivät haamuhoitajajärjestelmää – Luottamusmies: "Kun työntekijä ei tule töihin, siinä säästetään sen palkka"