Valvontaisku takseihin Uudellamaalla: Vain alle puolella asiat kunnossa – Poliisi: "Eihän tämä hyvältä näytä"

Yleisimpiä puutteita takseissa olivat muun muassa se, etteivät luvanhaltijan tiedot, kuljettajan nimi tai hintatiedot olleet matkustajalle selvästi näkyvillä.

taksiliikenne (liikenne)
 Takseja Helsinki-Vantaan lentoasemalla heinäkuussa 2018.
Takseja Helsinki-Vantaan lentoasemalla heinäkuussa 2018. Jussi Nukari / Lehtikuva

Uudellamaalla järjestettiin perjantaina viranomaisten yhteinen valvontaisku, joka kohdistui asiakkaita kuljettaneisiin takseihin.

Valvonnassa tarkastettiin 106 ajoneuvoa, joista 43:ssa ei ollut mitään huomautettavaa, eli vain alle puolet takseista osoittautui moitteettomiksi.

Valvontaa tehtiin erityisesti Helsinki-Vantaan lentokentän lähellä ja Espoossa.

Yleisimpiä puutteita olivat muun muassa se, etteivät luvanhaltijan tiedot, kuljettajan nimi tai hintatiedot olleet matkustajalle selvästi näkyvillä.

Kolmessa autossa ei ollut taksamittaria. Kuljettajista kaksi oli etsintäkuulutettuja. Yhdessä autossa oli epäilty törkeä rattijuoppo.

Muut liikenneturvallisuuteen vaikuttavat asiat, kuten ajo-oikeus ja ajoneuvon kunto olivat kuljettajilla enimmäkseen kunnossa. Myös taksinkuljettajan ajolupa löytyi lähes kaikilta. Kaikkien taksien taustalta löytyi asianmukainen taksiliikennelupa.

"Räikeimpiä juttuja ei saisi olla ollenkaan ammattiliikenteessä"

Ylikomisario Timo Leppälä Itä-Uudenmaan poliisista kertoo olevansa huolestunut valvontaiskun tuloksesta. Hän muistuttaa, että taksinkuljettajien pitäisi olla ammattimaisia ammatinharjoittajia henkilöliikenteessä.

– Jos arvostaa omaa ammattiaan ja haluaa harjoittaa sitä asiallisesti, niin olisi hyvä että asiat olisivat kunnossa, Leppälä sanoo.

Leppälä ihmettelee etenkin niiden taksinkuljettajien toimintaa, jotka paljastuivat ratsiassa etsintäkuulutetuiksi tai ajoivat ilman ajo-oikeutta. Myös törkeästä rattijuopumuksesta epäillyn kuljettajan toiminta saa Leppälän kummastelemaan.

– Eihän tämä hyvältä näytä. Tällaisia räikeimpiä juttuja ei saisi olla ollenkaan varsinkaan ammattiliikenteessä.

Leppälä ei halua ottaa kantaa siihen, johtuuko ratsiassa ilmenneet puutteet kesällä 2018 voimaan tulleesta taksilaista. Uusi laki vapautti sekä taksien hinnoittelun että kilpailun.

Hän kuitenkin myöntää, että toiminnan muuttuessa alalle on tapana tulla myös toimijoita, jotka kokeilevat rajojaan eivätkä aina toimi ammattimaisesti.

Ensimmäiseen, taksilain uudistuksen jälkeiseen valvontaoperaatioon osallistui kymmenen poliisia Itä-Uudenmaan ja kuusi Länsi-Uudenmaan poliisilaitosten liikennepoliisista.

Valvontaiskuun osallistui myös viisi Verohallinnon verotarkastajaa ja Traficomin edustajat.

Traficomin mukaan valvontaiskuista on tarkoitus tehdä pysyvä käytäntö.

Lue myös:

Uusi taksilaki on heikentänyt turvallisuuden tunnetta takseissa – pääkaupunkiseudulla pelätään hinnalla huijaamista