Nord Stream 2 törmäsi vaikeuksiin Tanskassa

Tanskan viranomaisten vaatimukset maakaasuputken reitin muuttamisesta saattavat viivästyttää hanketta vuosilla.

Nord Stream AG
Putkenlaskualus Solitaire.
Nord Stream 2 -maakaasuputkea asennetaan merenpohjaan Itämerellä.Allseas

Tanskan energiaviranomainen vaatii muutoksia Nord Stream 2 -maakaasuputken reittiin Bornholmin saaren lähellä.

Vaadittu muutos saattaa viivästyttää alun perin vuoden 2019 lopulla valmiiksi kaavaillun putken käyttöönottoa useilla vuosilla.

Tanska on ainoa Itämeren alueen kauttakulkumaa, joka ei vielä ole myöntänyt lupaa putkilinjan rakentamiselle aluevesiensä läpi.

Tanska vaatii Nord Stream 2 -hanketta selvittämään, voitaisiinko kaasuputki vetää Bornholmin saaren eteläpuolelta pohjoispuolen sijaan, kertoo Politico-verkkolehti. (siirryt toiseen palveluun)

Venäjän energiaministeri Alexander Novak väitti eilen perjantaina, ettei Tanskan päätös tule vaikuttamaan hankkeen aikatauluun.

Nord Stream 2 on 11 miljardin euron hanke venäläisen maakaasun toimittamiseksi Eurooppaan.

1 225 kilometriä pitkää kaasuputkea on arvosteltu muun muassa siitä, että lisää Euroopan maiden riippuvuutta Venäjän tuottamasta energiasta.

Maailmanpolitiikan arkipäivää 23.2.2019

Lue myös:

Saksa pitää kiinni Nord Stream 2:sta, vaikka kaasuputki herättää myös huolta: "Muka epäpoliittinen kysymys ja pelkästään talousasia?"

5 kysymystä ja vastausta Nord Stream 2:sta: Venäjä lisää kaasutoimituksia Itämeren halki

Lähteet: TASS, Reuters