Vaalitaistelussa alkaa kahden viikon loppukiri – ehdokkaat toivovat toreille vaalirauhaa

Eduskuntavaaleihin on aikaa tasan kaksi viikkoa ja ennakkoäänestys alkaa jo keskiviikkona.

eduskuntavaalit
Ihmisiä eduskuntavaalitapahtumassa Narinkkatorilla.
Ihmisiä eduskuntavaalitapahtumassa Narinkkatorilla Helsingissä.Tanja Heino / Yle

Puolueet ja ehdokkaat ovat aloittaneet eduskuntavaalien loppukirin. Tavoitteena on herätellä kannattajia äänestämään.

Ehdokkaiden kokemusten mukaan vaalikentillä on ollut tähän saakka vielä hiljaista.

– Tämän viikon aikana olen odottanut, että vaalit näkyisivät enemmän katukuvassa, kertoo SDP:n Pilvi Torsti Helsingin vaalitunnelmista.

– Kun on joka aamu oltu liikkeellä, niin aika vähän on vielä näkynyt ehdokkaita ja tukiryhmiä.

Sdp:n eduskuntavaaliehdokas Pilvi Torsti vaalitapahtumassa.
Sdp:n eduskuntavaaliehdokas Pilvi Torsti vaalitapahtumassa.Tanja Heino / Yle

Jatkokaudelle eduskuntaan pyrkivä Torsti toivoo korkeaa äänestysprosenttia.

– On ihan demokratiankin kannalta äärimmäisen tärkeää, että vaalit rupeavat tuntumaan ja näkymään ja ihmiset saavat jututtaa ehdokkaita, hän sanoo.

Torstin mukaan kahden viikon aikana ratkaistaan, mihin suuntaan Suomi lähtee.

– Meidän tukiryhmämme on liikkunut jo tänään ympäri Helsinkiä sellaisella tavalla, että olen ihan pökertynyt, Torsti kuvasi lauantaina.

Ihmisiä eduskuntavaalitapahtumassa Narinkkatorilla.
Ihmisiä eduskuntavaalitapahtumassa Narinkkatorilla.Tanja Heino / Yle

Vaalitaistelua sähköistää Ylen perjantaina julkaisema kannatusmittaus, jonka mukaan puolueiden kisa kiristyy. SDP jatkaa kärjessä, mutta perussuomalaiset on ohittanut vihreät ja keskustan ja lähestyy kokoomusta.

Helsingissä perussuomalaisten vaalimökillä tunnelma oli viikonloppuna korkealla.

– Täällä on ihan hauskaa ollut. Kaikki ihmiset ovat ihan ystävällisiä ja vielä samaa mieltä meidän kanssa, kertoi esitteitä jakanut Jorma Pelkonen.

Sosiaalidemokraattien Pilvi Torsti epäili perussuomalaisten kykyä yhteistyöhön.

– Toivon, että vaalit ratkaisee se, minkälaista ihmiskuvaa ja maailmankuvaa kansalaiset toivovat tulevan hallituksen ja EU:n puheenjohtajamaan edustavan, Torsti sanoi.

Keskustan eduskuntavaaliehdokas Eeva Kärkkäinen vaalitapahtumassa.
Keskustan eduskuntavaaliehdokas Eeva Kärkkäinen vaalitapahtumassa.Tanja Heino / Yle

Neljä vuotta pääministeripuolueena hallinneen keskustan vaalinäkymät ovat alavireiset. Helsingistä eduskuntaan pyrkivä Eeva Kärkkäinen on kuitenkin toiveikas.

– Vaalit ratkaisee se, millaisen loppukirin puolueet tekevät. Kuten nyt näistä gallupeista näkee, niin moni puolue on tosi pienen kannatusmarginaalin keskellä. Nyt jokainen ääni lasketaan ja ehdokkaiden kannattaa kampanjoida, Kärkkäinen kannustaa.

Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas Sari Sarkomaa vaalitapahtumassa.
Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas Sari Sarkomaa vaalitapahtumassa.Tanja Heino / Yle

Myös kokoomuksessa luotetaan vaalityön voimaan.

– Aika paljon ihmiset tulevat antamaan monesta asiasta palautetta ja kertomaan huolistaan. Mielestäni se on tosi hyvä asia, sanoo jatkokautta eduskunnassa hakeva Sari Sarkomaa.

Sarkomaa uskoo, että vaalituloksen ratkaisee lopulta, mitkä puolueet saavat ihmiset äänestämään ja liikkeelle.

– Olemme keskittyneet täällä Helsingissä siihen, että olemme tavattavissa metroasemilla, rautatieasemilla, turuilla ja toreilla, Sarkomaa kertoo vaalikampanjasta.

Vihreiden eduskuntavaaliehdokas Oula Silvennoinen vaalitilaisuudessa.
Vihreiden eduskuntavaaliehdokas Oula Silvennoinen vaalitilaisuudessa.Tanja Heino / Yle

Ensimmäistä kertaa eduskuntavaaleissa ehdolla oleva vihreiden Oula Silvennoinen uskoo jalkatyön ratkaisevan.

– Demokratia on pitkälti jalkatyötä ja se riippuu ihan siitä, että miten saadaan luotua organisaatio, miten saadaan tehtyä työtä ihan täällä kaduilla ja sillä tavalla mobilisoitua omat kannattajat. Siihen kaikki puolueet tietysti pyrkivät, Silvennoinen toteaa.

Ehdokkaat toivovat vaalirauhaa

Eduskuntavaalien ehdokkaat ja vaalityötä tekevät ovat törmänneet kaduilla ja toreilla myös häiriökäyttäytymiseen.

Vihreiden Silvennoinen kertoo, että hän on toistaiseksi voinut liikkua vapaasti ja turvallisesti.

– Mutta täytyy myöntää, että tilanne on sitten hyvinkin erilainen, jos on vaikkapa nainen tai jonkun vähemmistöryhmän näkyvä edustaja. Silloin voi olla paljon enemmän uhkia ilmassa, Silvennoinen arvioi.

– Kyllä tässäkin kiertelee koko ajan sellaista väkeä, jonka tarkoitus on joko hakea konfliktia tai tulla solvaamaan jotenkin tai sitten vain yleisesti vaikuttaa jotenkin uhkaavalta, Silvennoinen kuvailee tilannetta Helsingin ydinkeskustassa, Narinkkatorilla.

Myös keskustan ehdokas Eeva Kärkkäinen kertoo monien ystäviensä ja tuttaviensa joutuneen aggressiivisen käyttäytymisen kohteiksi.

– Toivon, että kaikki ihmiset, jotka näkevät, että ehdokas joutuu ikävään tilanteeseen, tulisivat tueksi, että kukaan ei jää yksin kohtaamaan tällaisia tilanteita, Kärkkäinen vetoaa.

Tutkija: Liikkuvat äänestäjät myöhään liikkeellä

Eduskuntavaalikampanjaa käydään entistä enemmän verkossa ja sosiaalisessa mediassa. Liiikkuvat äänestäjät ratkaisevat kantansa vaalipäivän kynnyksellä.

Tutkijayhdistys E2:n tutkija Ville Pitkänen arvioi, että tämän vuoksi myös kansanedustajaehdokkaat jalkautuvat toreille vasta vaalitaistelun loppukirin häämöttäessä.

– Puolueet ja ehdokkaat tietävät, milloin puolue- ja ehdokasvalintaa ryhdytään miettimään toden teolla ja tämä on hetki, milloin äänestäjien sieluun on paras hetki vaikuttaa, Pitkänen huomauttaa.