Työtön voi nyt olla hyväksyttävästi aktiivinen ilman työviranomaisten palveluita – Kela vaatii todistuksen

Esimerkiksi ammattiliiton koulutus kelpaa työllistämistä tukevaksi toiminnaksi

työttömyysturvan aktiivimalli
Työvoimatoimiston lomake.
Laki työttömyysturvan aktiivimallista tuli voimaan viime vuonna.Marja Väänänen / Yle

Työttömät voivat huhtikuun alusta alkaen kerryttää aktiivimallissa määriteltyä aktiivisuutta myös muiden kuin työvoimaviranomaisten palveluilla.

Toiminnan järjestäjiksi kelpaavat esimerkiksi kunnat ja kuntayhtymät, ammattiliitot, Työttömien Keskusjärjestö jäsenyhdistyksineen tai muut julkista rahoitusta saavat rekisteröidyt yhdistykset. Työttömän on todistettava osallistumisensa työllistymistä edistävään toimintaan toimittamalla Kelalle järjestäjän antama todistus.

Muutos tulee voimaan vaiheittain eri ihmisillä, sillä se koskee 1. huhtikuuta tai sen jälkeen alkavia 65 päivän seurantajaksoja. Jos siis kuluva tarkastelujakso on alkanut ennen huhtikuuta, muutos koskee vasta seuraavaa jaksoa.

Aktiivimallin ehdot täyttääkseen työttömän on kerrytettävä tarkastelujakson aikana viiden päivän verran aktiivisuutta. Jos aktiivisuusedellytys ei täyty, työttömyysetuutta leikataan yhden omavastuupäivän eli vajaan viiden prosentin verran kuukaudessa seuraavan tarkastelujakson ajaksi.

Laki työttömyysturvan aktiivimallista tuli voimaan viime vuonna.

Voit keskustella aiheesta klo 18 saakka.

Lue myös:

Haukuttu aktiivimalli muuttuu maanantaina – jatkossa esimerkiksi ammattiliitto, kunta tai rekisteröity yhdistys voi järjestää aktiivisuusehdon täyttävää koulutusta työttömälle(28.3.)

Työpaikkoja tuli juuri niin kuin hallitus lupasi – Eipä riitäkään: Seuraavaksi tarvittaisiin vaikeasti työttömiä ja kotirouvia ansioverolle(8.3.) THL:n raportti paljastaa: Työttömien perusturvan taso on heikentynyt tällä hallituskaudella – Taloutta paikataan entistä useammin toimeentulotuella(2.3.)