Kajaanin Hokki jatkaa Suomisarjassa – jääkiekkoliitosta tyrmätään spekulaatiot kabinettinoususta

Nousujohteinen mestiskarsinta ei tuonut lopulta yhtään otteluvoittoa Kajaaniin.

Kajaani
Kajaani, Hokki, Risto Mattila, Suomisarja
Hokin tehopuolustaja Risto Mattila oli ratkaisuottelussa seitsemäntenä puolustajana.Kajaanin Hokki

Kajaanin Hokki hävisi lauantaina neljännen mestiskarsintaottelun Kooveetä vastaan ja koko sarjan suoraan 0-4.

– Meidän lähtö tähän sarjaan ja mestisvauhtiin oli vaikea. Pikku hiljaa paransimme, kolmas peli oli hyvä ja nyt olimme jo lähellä, Hokin valmentaja Jukka Niiranen kertoi pelin jälkeen.

Hokki alkoi sarjan edetessä löytää aseita Kooveeta vastaan, mutta liian myöhään.

– Meillä iso osa pelaa ensimmäistä tai toista kautta miesten pelejä. Iso hatunnosto koko joukkueelle, Niiranen muistutti.

Viimeinen ottelu oli tasan 2-2 loppuminuutille asti, kunnes KOOVEE teki voittomaalin ajassa 59.41.

– Hokki pisti meidät todella ahtaalle. Tuntui välillä, että peli luisuu käsistä ihan väkisin, Kooveen valmentaja Juha Pajuoja kommentoi.

Hokin ottelut jatkuvat Suomisarjan mestaruuskauden jälkeen myös ensi syksynä Suomisarjassa. Suomen jääkiekkoliiton kilpailupäällikkö Pirkka Antila tyrmää spekulaatiot Mestikseen noususta kabinettipäätöksellä.

– Mestiksessä pelaa ensi kaudella kaksitoista joukkuetta, jotka hakevat lisenssiä mestispaikkaan, kilpailupäällikkö Pirkka Antila kertoo.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)