Liikenne kulkee taas Helsingin Hämeentiellä putkirikon jäljiltä – työkoneita kastui Hakaniemen kauppahallin kellarissa

Vettä on pumpattu yön yli. Pumppaustyöt ovat nyt päättyneet.

Putkirikko
Hämeentien tulva
Hämeentie tulvi tiistaina. Tarja Oinonen / Yle

Helsingin Hämeentien bussikaistat on saatu avattua liikenteelle eilisen putkirikon jäljiltä. Myös Hämeentieltä Sörnäisten rantatielle kulkeva Torikatu on avattu liikenteelle, palomestari Sami Lappalainen Helsingin pelastuslaitokselta kertoo Ylelle.

– Pumppaukset ovat jatkuneet yön yli ja yksi yksikkö pumppaa edelleen vettä pois. Arvioitu kesto on vielä muutamia tunteja ennen kuin saamme letkut pois, Lappalainen kertoi varhain keskiviikkoaamuna.

Puoli yhdeksän aikaan Helsingin pelastuslaitos kertoi vesivahingon torjuntatoimien päättyneen.

– Alue on luovutettu urakoitsijalle. Tiealueen kunto tarkastettu Destian toimesta ja HSY palauttanut vedenjakelun yhtä kiinteistöä lukuunottamatta, pelastuslaitos viestitti Twitterissä.

Vuonna 1889 rakennettu runkovesiputki rikkoutui, kun kaivinkone oli poistamassa louhetta lähellä vesiputkea, Hämeentien remontin urakoitsija Destia tiedotti (siirryt toiseen palveluun) myöhemmin keskiviikkona putkirikon syistä.

Hakaniemen kauppahallin omistavan Helsingin kaupungin projektipäällikö Mika Kontkanen kertoo, että kauppahallin kellarissa olleita työkoneita on jäänyt veden alle. Vielä ei ole tietoa, toimivatko työkoneet vai ei.

Kontkanen sanoo, että vesivahinko aiheuttaa remonttiin "muutaman päivän viiveen". Rakenteisiin vesi ei ole päässyt, sillä talo teräspaalujen varassa.

– Katastrofin ainekset olivat ilmassa, mutta nyt näytämme selvinneen melko kuivin jaloin ja pienin vahingoin, sillä rakenteellisia ongelmia vesi ei aiheuttanut. Kellarissa on pohjavesiä muutenkin, joten se ei ole kosteusongelmakaan, Kontkanen arvioi.

Projektipäällikkö on keskustellut pääurakoitsijan kanssa. Yhteenveto on se, että vettä valui kauppahallin kellariin vajaat 3 000 kuutiota. Vesivahingon taloudellisista vaikutuksia on vielä liian aikaista arvioida.

Taloudelliset vaikutuksia koituu projektin viivästymisestä ja mahdollisista työkoneiden rikkoutumisista. Näiden asioiden todellinen tila selviää myöhemmin.

– Joitakin päiviä tässä menee. Jos koneet eivät starttaa, niin sitten vaihdetaan koneet. Loppujen lopuksi riskit olivat isommat, että kyllä tässä onni onnettomuudessa on käynyt ja tilanne hallinnassa akuuttien asioiden suhteen, Kontkanen sanoo.

Hakaniemen kauppahalli ei vahingoittunut

Rikkoutunut putki on 300 milliä paksu ja vettä on tullut neljän baarin voimalla. Näin ollen voi sanoa, että vettä on valunut maaperään hyvin mittava määrä.

– Tarkkaa määrää on hankala arvioida. Veden määrästä jotakin kertoo se, että vesi on valunut Hakaniemen kauppahallin alla olevaan työmaamonttuun, palomestari Sami Lappalainen Helsingin pelastuslaitokselta kertoo.

Palomestarin mukaan tämän hetkinen käsitys on se, että putkirikosta koitui vahinkoja lähinnä liikenteelle.

– Vesi ei onneksi valunut kaduille ja tukkinut viemäreitä, vaan valui rakenteelliseen monttuun ja varastoitui sinne. Tänään joudutaan varmasti tarkistamaan se, että maaperän vahvuudet ovat säilyneet, Lappalainen pohtii.

Turmapaikan kohdalla on arvokas historiallinen kohde, eli Hakanieman kauppahalli. Lappalaisen käsityksen mukaan vanha kauppahalli on säilynyt vahingoittumattomana.

Metro kulkee, vedenjakelussa pientä häiriötä

Metroliikenteeseen putkirikko ei ole myöskään vaikuttanut, sillä vettä ei päässyt valumaan Hakaniemen metrotunneliin saakka. Metro on kulkenut keskiviikkoaamuna normaaliin tapaan.

Putkirikon syystä ei ole vielä varmuutta. Pelastuslaitoksen käsitys on, että putkirikko olisi aiheutunut kaivuutyöstä.

Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY) varoitti (siirryt toiseen palveluun) tiistai-iltana, että putkirikko voi aiheuttaa vedenjakeluhäiriöitä laajallakin alueella. Kymmenen jälkeen illalla vedenjakeluhäiriöt näyttivät kuitenkin rajoittuneen muutamaan kiinteistöön Hämeentiellä.

– Muilla alueen kiinteistöillä voi esiintyä sameutta vedessä. Jos hanavesi on sameaa, tulee kylmää vettä juoksuttaa kunnes se on kirkasta. Jos noin 15 minuutin juoksutus ei paranna veden laatua, ota yhteyttä huoltoyhtiöön, HSY ohjeisti.

Yhteyttä voi ottaa HSY:n vesihuollon vikailmoitusnumeroon 09 1561 3000.

Lue lisää:

Helsingin Hämeentien putkirikko tyrehdytetty – kadulla runsaasti vettä