Kaupunki myönsi Mikkelipuistolle lisärahoitusta ja työvoimaa – "Tervehdyttämisohjelmaa noudatetaan pilkuntarkasti"

Muutamia kuukausia työskennelleen toiminnanjohtajan Heidi Kelhon visiona on kehittää Mikkelipuistosta ympärivuotinen kohde.

Mikkeli
Neulegraffitityö, jossa on sininen sydän valkealla pohjalla. Työ on kiinnitetty puun runkoon ja taustalla näkyy puisto.
Pari vuotta sitten Mikkelipuistossa oli keväällä neulegraffiteja.Vilma Ruokoski / Yle

Mikkelin kaupunki tukee Mikkelipuiston pyörittämistä tänä vuonna yhteensä 70 000 euron lisärahoituksella ja ohjaa puistolle työvoimaa.

Kaupunginhallitus päätti puutarhamatkailukohteen avustuksesta maanantain kokouksessaan.

Kaupunki myönsi Mikkelipuiston tarvikehankintaan 40 000 euroa ja 30 000 euroa puistotoiminnan kehittämiseen. Lisämäärärahaa ei saa käyttää puiston ravintolatoimintaan.

Rahoituksen lisäksi kaupunki osoittaa puiston ylläpitämiseen 18 kuukautta puutarhurityövoimaa.

Talousvaikeuksista kärsineessä Mikkelipuistoyhdistyksessä aloitti joulukuussa uutena toiminnanjohtajana Heidi Kelho, joka kertoo ensimmäisten kuukausien olleen työntäyteisiä.

– Tervehdyttämisohjelma on laadittu, ja sitä toteutetaan nyt pilkuntarkasti. Puisto tarvitsee uusia tulonlähteitä.

Tervehdyttämisohjelmaan kuuluu muun muassa päätös Greeneri-ravintolan ulkoistamisesta. Kelho kertoo, että ravintolalle etsitään tämän vuoden aikana puiston henkeen ja ideologiaan sopivaa yrittäjää.

Kelhon visiona on kehittää Mikkelipuistosta ympärivuotinen kohde, jossa on tarjolla erilaisia ajanviettotapoja ja tapahtumia. Ajatuksena on myös saada hyödynnettyä Kaihun alueen mahdollisuuksia luonnon ja reittien osalta.

Kaupunginhallituksen alkuperäisen esityksen mukaan Mikkelipuistoyhdistykselle aiottiin antaa 130 000 euroa lisärahoitusta.

Mikkelin kaupunginhallitus päätti helmikuussa, ettei kaupunki ota vastuuta Mikkelipuistosta ja sen liiketoiminnasta.

Mikkelipuistoyhdistyksellä on kaupungin kanssa kumppanuussopimus, jossa puisto saa vielä tänä vuonna 120 000 euron rahoituksen. Ensi vuonna kumppanuussopimuksen rahoitus on 90 000 euroa.

Puiston päätulonlähde on Kelhon mukaan tällä hetkellä yritysten osastomaksut puiston mallipuutarhoista.

Lue myös:

Mikkelin kaupunki ei halua Mikkelipuiston liiketoimintaa vastuulleen

Mikkelipuiston uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Heidi Kelho