Analyysi: Lapissa puolueiden itse asettamat tavoitteet paikkojen määrästä eivät voi toteutua kaikilta osin

Lapissa vahvimmilla ovat viisi suurinta puoluetta. Puolueista erkaantuneet ryhmät voivat sekoittaa pakkaa.

eduskuntavaalit
Vaalistudio
Lapissa on asetettu kaikkiaan 122 ehdokasta eduskuntavaaleihin.Derrick Frilund / Yle

Puolueiden asettamat tavoitteet eduskuntavaaleissa eivät voi kaikilta osin toteutua Lapissa. Maakunnan viisi suurinta puoluetta ovat asettaneet tavoitteekseen yhteensä yksitoista kansanedustajan paikkaa, mutta niitä on jaossa vain seitsemän.

Keskusta tavoittelee neljää paikkaa. Vasemmistoliitto, SDP ja kokoomus tavoittelevat kahta ja perussuomalaiset yhtä paikkaa.

Keskustan neljä ja muiden kaksi paikkaa olisi yllätys

Keskusta sai viime eduskuntavaaleissa ison voiton, jonka turvin se nosti paikkamääränsä neljään. Nyt puolueen kannatus on valtakunnallisissa mittauksissa alhaalla, joten kolme paikkaa olisi ihan hyvä tulos.

Vasemmistoliitto sai viime kuntavaaleissa ensimmäisen vaalivoiton pitkään aikaan ja kannatus on tällä hetkellä nousussa. Puolueen edellisen eduskuntavaalituloksen perusteella paikkojen nostaminen kahteen olisi kuitenkin yllätys.

Demarit on tällä hetkellä kannatuskyselyjen kärjessä, joten se pystynee pitämään yhden paikkansa. Toinen paikka olisi viime vaaleissa vaatinut kannatuksen kaksinkertaistamisen.

Kokoomus ei saanut viime vaaleissa yhtään ehdokasta läpi, joten kahden paikan tavoite vaikuttaa utopistiselta. Laskeneen kannatuksen kanssa kamppaileva puolue taistelee käytännössä yhdestä paikasta, jonka varmistamiseksi se on solminut vaaliliiton kristillisdemokraattien ja RKP:n kanssa.

Perussuomalaiset oli viime eduskuntavaaleissa Lapin toiseksi suurin puolue. Viime aikojen kannatuksen nousu lisää puolueen uskoa yhteen paikkaan, vaikka se joutuu kamppailemaan tuntemattomilla ehdokkailla.

Voittajat ja häviäjät selviävät vaalipäivänä, mutta joka tapauksessa viimeisistä paikoista on tulossa tiukka kisa.

Pienet ryhmät voivat keikuttaa venettä

Viime vaalien perusteella kansanedustajien paikat jakautuvat Lapissa maakunnan viiden suurimman puolueen kesken. Niitä pienempien puolueiden on melko mahdotonta saada ehdokasta läpi.

Viime vaaleissa valintaan vaadittiin lähes 11 000 ääntä, ja pienet puolueet saivat yhteensä noin 6 000 ääntä. Tästä lähes puolet meni vihreille. Vihreiden pitäisi kuitenkin nelinkertaistaa kannatuksensa, jotta sen ehdokas tulisi valituksi.

Vihreiden lisäksi myös siniset ovat ilmoittaneet tavoitteekseen päästä läpi.

Pienet ryhmät saattavat kuitenkin vaikuttaa muiden puolueiden menestykseen.

Esimerkiksi perussuomalaisten kahtia jakautumisesta syntynyt Sininen tulevaisuus saattaa pienentää perussuomalaisten äänimäärää.

Kokoomuksesta eronneen Hjallis Harkimon perustama Liike nyt voi rokottaa kokoomuksen pottia.

Vastaavasti keskustasta eronneen Paavo Väyrysen tähtiliike voi leikata keskustan äänisaalista.

Lapissa on kaikkiaan 122 ehdokasta neljällätoista listalla. Eduskunnan ulkopuoliset pienpuolueet ja yksi puolueiden ulkopuolinen vaalilista ovat asettaneet Lapissa yhteensä 30 ehdokasta.

Tutustu ehdokkaisiin Ylen vaalikoneessa (siirryt toiseen palveluun).

Lue Ylen parhaat vaalijutut.