Hotelliyrittäjä Mika Puuronen osti Paljakan laskettelurinteet ja karavaanarialueen

Pitkät kauppaneuvottelut saatiin päätökseen maaliskuun lopussa.

Puolanka
Paljakan laskettelurinne.
Paljakan rinteet olivat suljettuina suuren osan kaudesta.Jarmo Nuotio / Yle

Hotel Paljakan yrittäjänä toimiva Mika Puuronen on ostanut Paljakan laskettelurinteet ja karavaanarialueen Ukkohalla-Paljakka Hiihtokeskus Oy:ltä.

– Minulle tässä yrityskaupassa oli tärkeää, että Paljakassa käyvät turistit, kuntalaiset ja Paljakan matkailuyrittäjät saavat varmuuden laskettelun jatkumisesta Paljakassa, kertoo Puuronen.

Ukkohalla-Paljakka Hiihtokeskus Oy on toiminut laskettelupalvelujen tuottajana Paljakassa vuodesta 2015 alkaen.

Rinnetoimintojen, vuokraamon ja ravintoloiden liiketoiminnot siirtyvät Paljakkaan sijoittuvalle uudelle yritykselle 10. toukokuuta alkaen.

– Yrityskauppa tukee luonnollisesti myös hotellin liiketoimintaa. Olen pyörittänyt hotellia nyt kaksi talvikautta ja nähnyt, että Paljakka kiinnostaa matkailijoita kotimaassa ja ulkomailla, Puuronen kertoo.

Yrittäjät Mika Puuronen ja Kimmo Kyhälä jatkavat keskusteluja Ukkohallan ja Paljakan yhteistyöstä. Puuronen kertoo kutsuvansa keväällä myös alueen muut matkailutoimijat yhteispalaveriin matkailukeskuksen kehittämisestä.

Uusi Paljakan yritys alkaa heti lumien sulettua valmistautumaan ensi talven laskettelukauteen sekä aikatauluttamaan kehityssuunnitelmia ja toimenpiteitä.

Haluamme tehdä juttuja yhdessä yleisön kanssa, lähetä meille kysymys! (siirryt toiseen palveluun)

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)