Tuomitulla ei ole erityistä oikeutta kuolla kivutta, päätti Yhdysvaltain korkein oikeus

Murhasta ja raiskauksesta kuolemaantuomittu mies olisi halunnut teloituksen kaasulla ruiskeen sijaan. Päätös jakoi oikeuden mielipiteet.

kuolemanrangaistus
Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomari Neil Gorsuch.
Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomari Neil Gorsuch äänesti kuolemaantuomitun pyyntöä vastaan.Michael Reynolds / EPA

Yhdysvaltain perustuslaki ei takaa vangille tuskatonta kuolemaa, päätti Yhdysvaltain korkein oikeus maanantaina. Erimielisyyttä aiheuttanut päätös syntyi äänin 5–4.

Tapaus sai alkunsa, kun Missourin osavaltiossa kuolemaantuomittu Russell Bucklew pyysi teloitusta kaasulla lääkeruiskeen sijaan.

Bucklew, 50, perusteli pyyntöään sairaudellaan, joka aiheuttaa veren täyttämiä patteja naamaan, päähän, kaulaan ja kurkkuun. Bucklew argumentoi, että ruiske saattaisi repäistä patit auki, joten hän tukehtuisi omaan vereensä ja kärsisi näin kuollessaan kohtuutonta kipua. Se taas olisi vastoin perustuslakia, joka kieltää julman ja epätavallisen rangaistuksen.

Oikeuden mielestä Bucklew ei esittänyt tarpeeksi todisteita pyyntönsä tueksi. Varmaa ei ole, että kaasu takaisi yhtään kivuttomamman kuoleman. Teloituksesta vastaavan Missourin osavaltion mukaan Bucklew'n toivomaa kaasutapaa ei ole kokeiltu missään.

Oikeuden kaikki konservatiivituomarit vastustivat pyyntöä, liberaalituomarit olisivat sallineet sen.

Konservatiivituomari Neil Gorsuch kirjoitti päätöksestä, että perustuslain "kahdeksas lisäys ei takaa vangille kivutonta kuolemaa – mitä ei tietenkään taata monellekaan ihmiselle, mukaan lukien useimmille kuolemanrangaistukseen johtavien rikosten uhreille."

Ei kiellä murhaa ja raiskausta

Bucklew tuomittiin vuonna 1996 entisen tyttöystävänsä asuinkumppanin murhasta. Bucklew ampui miehen, sieppasi ja raiskasi entisen tyttöystävänsä, ampui kohti tappamansa miehen 6-vuotiasta poikaa ja haavoitti poliisia.

Hän ei ole kieltänyt syyllisyyttään tai yrittänyt välttää kuolemantuomiota.

Tuomari Gorsuch sanoi päätösperusteluissaan, että Bucklew odottaa tuomion täytäntöönpanoa yli kaksi vuosikymmentä tehdyistä rikoksista.

– Kuitenkin sen jälkeen hän on onnistunut saamaan lykkäyksiä kanne toisensa jälkeen.

Liberaalituomari Sonia Sotomayor vastasi eriävässä mielipiteessään, että kysymykset oikeudellisesta taktiikasta ovat epäolennaisia.

Hänen mukaansa yksittäiset tapaukset pitäisi päättää niihin liittyvien olennaisten yksityiskohtien perusteella.

Uuden tuomarin päätös kiinnostaa

Korkein oikeus käsitteli vuonna 2015 Oklahoman osavaltiossa kuolemaan tuomittujen valitusta ruiskeen käytöstä. Tuolloin oikeus linjasi, että vankien olisi pitänyt kyetä esittämään helposti saatavilla oleva vaihtoehto, joka olisi ollut vähemmän kivulias kuin ruiske. Maanantain päätös on linjassa vuoden 2015 ratkaisun kanssa.

Bucklew oli korkeimman oikeuden käsittelyssä myös viime vuonna. Tuolloin oikeus säästi hänet teloitukselta.

Ratkaisevan äänen antoi tuomari Anthony Kennedy, joka jäi eläkkeelle viime heinäkuussa. Hänet korvasi presidentti Donald Trumpin nimityksellä tuomari Brett Kavanaugh, joka äänesti nyt Bucklew'n pyyntöä vastaan.

Missourissa teloitus on mahdollinen sekä kaasulla että ruiskeella, mutta käytännössä osavaltiossa käytetään vain ruisketta.

Kuolemanrangaistuksia seuraavan järjestön mukaan (siirryt toiseen palveluun) Missourissa on teloitettu yhteensä 88 kuolemaantuomittua vuoden 1976 jälkeen. Viime vuonna ei teloitettu ketään eikä tänä vuonnakaan tähän mennessä.

Lähteet: Reuters, AP