Iltapäivätoimintaa järjestäneen WAU:n konkurssi lopettaa kerhoja myös Siilinjärvellä ja Kuopiossa

Lyhyet
Lapsi piirtämässä.
Iltapäiväkerhossa moni pieni koululainen viettää aikaa koulun jälkeen.YLE / Juha Korhonen

Lapsille maksutonta iltapäivä- ja harrastustoimintaa järjestäneen WAU ry:n konkurssi vaikuttaa kerhotoimintaan Kuopiossa ja Siilinjärvellä.

WAU:lla on Kuopiossa 13 kerhoa, joissa käy yli kaksi sataa lasta. Siilinjärvellä kerhoja on ollut kolme kappaletta. Lisäksi kouluilla on järjestetty välituntikerhoja.

WAU:n Siilinjärven kerhojen toiminta ei jatku toistaiseksi. Kuopiossa osa toiminnasta jatkuu. Yhdistys kertoo olevansa kerhojen tilanteesta yhteydessä suoraan lasten vanhempiin.

WAU:n kerhotoiminnan jatko selviää tarkemmin, kun konkurssipesän pesänhoitaja ottaa konkurssipesän hoidettavakseen.

Voittoa tavoittelematon WAU on toiminut yli 40 paikkakunnalla. Toiminnan ovat mahdollistaneet muun muassa avustukset ja lahjoitukset.