Pikkukunta siirtyi pormestarimalliin kesken valtuustokauden – kunnanhallituksen erottamispäätöksestä tulossa ennakkotapaus

Kärkölän kunnanhallitus valittiin uudelleen kesken kauden pormestarimalliin siirtymisen vuoksi. Hallinto-oikeus pitää keikausta laittomana.

pormestarit
Kärkölän pormestari Markku Koskinen
Kärkölän pormestari Markku Koskinen jättää hallinto-oikeuden päätöksen tulkinnan suosiolla oikeusoppineille. Petri Niemi / Yle

Kärkölän siirtyminen pormestarimalliin on toteutettu lainvastaisesti, toteaa Hämeenlinnan hallinto-oikeus. Hallinto-oikeus on kumonnut Kärkölän kunnanvaltuuston päätöksen, jolla se myönsi eron kunnanhallitukselle joulukuussa 2017.

Kunnanhallitus nimettiin uudelleen, koska kuntalain mukaan pormestari valitaan ensin ja muut kunnanhallituksen jäsenet vasta sen jälkeen.

Kunta pohtii nyt, valittaako se hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tapauksen ratkominen voisi hyödyttää tulevaisuudessa myös muita.

– Todennäköisesti monet oikeusoppineet haluavat, että valitamme (hallinto-oikeuden) päätöksestä, sanoo Kärkölän pormestari Markku Koskinen.

Kuntaliitosta vahvistetaan, että kyse on ennakkotapauksesta. Pormestarimalliin siirtyminen kesken valtuustokauden on harvinaista.

– Tämä on mielenkiintoinen tapaus. Hallinto-oikeuden päätös on tulkinnanvarainen ja kyse on lain tulkinnasta, toteaa johtava lakimies Juha Myllymäki Kuntaliitosta.

Itsehallinnon rajat koetuksella?

Koskisen ja Kärkölän kansliapäällikkö Jouni Niemisen mukaan kuntaa oli nimenomaan neuvottu valitsemaan kunnanhallitus uudelleen. Kunnanhallitus jatkoi samalla kokoonpanolla lukuun ottamatta sitä, että kunnanhallituksen puheenjohtaja Koskisesta tuli pormestari.

Nieminen näkee, että hallinto-oikeuden perusteet olivat ohuet, ja sillä ehkä tunnustellaan kunnallisen itsehallinnon rajoja.

– Käytännössä Kärkölän kunnanvaltuusto on tehnyt itsenäisen päätöksen kuntalakia noudattaen, ja niiltä osin on varmaan syytä mennä ylempiin oikeusasteisiin arvioimaan, onko kuntalakia noudatettu, kansliapäällikkö jatkaa.

Kunta aikoo kääntyä pulmatilanteessaan myös Kuntaliiton puoleen.

Kunnanvaltuuston päätöksestä valitti hallinto-oikeuteen Kärkölän valtuutettu Matti Mäntylä (ps.). Perusteena oli, että kunnanvaltuusto oli ylittänyt toimivaltansa ja toiminut lainvastaisesti. Valituksessa katsottiin, ettei kunnanhallitusta voinut erottaa, koska eronpyyntö ei ollut yksimielinen.

Juristit tilannetta pähkäilemään

Kuntaliiton lakimiehen mukaan Kärkölän toiminnassa ei ole selkeästi moitittavaa ja lakia on noudatettu parhaan tietämyksen mukaan.

– Valtuusto oli päättänyt pormestarimalliin siirtymisestä. Mutta osa hallituksen jäsenistä ei halunnut erota pormestarimalliin siirryttäessä. Siinä on kyse luottamushenkilöiden erottamattomuudesta. Hallinto-oikeuden päätöksen perusteella jää epäselväksi, miten kunnan olisi pitänyt toimia, huomauttaa Juha Myllymäki.

Pormestari Markku Koskisen mukaan Kärkölän johtamisessa ei tapahtu hallinto-oikeuden päätöksen vuoksi käytännössä mitään muutosta. Kumottavana olisi yksi virheellinen päätös. Korkeimpaan hallinto-oikeuteen valittaminen tehtäisiin lähinnä siksi, että kunnan hallinnon muutosmahdollisuudet haluttaisiin selkiyttää laajemminkin.

– Mutta koska olen vain insinöörin planttu enkä juristi, jätän sen muiden analysoitavaksi, pormestari Koskinen toteaa.

Kuntaliiton lakimies toteaa, ettei hallinto-oikeuden päätös ei kyseenalaista kunnanhallituksen toimintaa tai päätöksiä pormestarimalliin siirtymisen jälkeen. Jos kunta ei valita päätöksestä, vaan tyytyy siihen, on edessä paljon selvitettävää.

– Silloin joudutaan miettimään, mitkä päätökset koko valintaprosessissa ovat voimassa, Myllymäki pohtii.