Kauppiaantalomuseon sepän paja kunnostetaan Haminassa – Museovirastolta 10 000 euron avustus

Sepän pajan kunnostustöihin ryhdytään syksyllä, jotta työt eivät häiritse museon kesäaukioloa.

paikallismuseot
Historialliseen asuun pukeutunut nainen laittaa kahvipöytää
Haminan Kauppiaantalomuseo esittelee 1900-luvun alun suomalais-venäläistä kauppiasperinnettä sekä käsityöläisen arkista elämää.

Haminan kaupunki kunnostaa Kauppiaantalomuseon sepän pajan. Hamina on saanut Museovirastolta 10 000 euroa pajan korjaamiseen.

– Olemme avustuksesta erittäin ilahtuneita, museonjohtaja Paula Kouki sanoo.

Kauppiaantalomuseossa sijaitsevan pajan korjaus toteutetaan ensi syksynä.

Pajan rapautuneet, tiilestä rakennetut ulkoseinät kunnostetaan. Etenkin itäpääty on erityisen huonokuntoinen. Myös rakennuksen peltikatto korjataan ja pajaan asennetaan peruslämmitys.

Työt on määrä aloittaa syyskuun alussa, jotta ne eivät haittaa museovierailuja kesällä. Turvallisuussyistä yleisö ei voi liikkua Kauppiaantalomuseon sisäpihalla korjauksen aikana.

Kauppiaantalomuseo on avoinna pääsiäisenä ja kesä-elokuussa.

Suurin yksittäinen avustus

Museovirasto on jakanut lähes 600 000 euron edestä avustuksia paikallismuseoille. Rahaa sai kaikkiaan 100 museota, joista kaikkein suurimman avustuksen sai Haminan kaupunki.

Kymenlaaksossa myös Anjala-seura saa puolestaan yli 3 000 euroa museorakennuksen kunnostamiseen. Seura ylläpitää Ranta-Pukin Kievarimuseota. Rakennuksen ikkunat on tarkoitus kunnostaa ja maalata.

Myönnetty avustus voi olla enintään 80 prosenttia hankkeen hyväksytyistä kokonaiskustannuksista. Avustusten tavoitteena on museoiden kokoelmien ja rakennusten säilyminen sekä kokoelmien hyvä hallinta.